Kenraali Lauri Sutelan perintö
Viime
sotien päättymisestä tulee kohta seitsemänkymmentä vuotta. Maailmasta ei ole
tullut rauhan tyyssijaa – lintukotoa. ¨Valitettavasti¨, sanoisi rauhan
nobelisti, presidentti Martti Ahtisaari.
Jos
aivan rehellinen olen, en usko tätä lintukotoa koskaan tulevankaan; ihminen on
liian raadollinen olento tähän saavutukseen.
Suomen
itsenäisyyden puolustamisesta asein on kirjoitettu komea historia, joka tekee
tasapuolisesti kunniaa niin lotille, matalan torpan pojille kuin kultalusikka
suussa syntyneille sankareilleen.
¤¤¤
Pohjoinen
kotimaamme on joutunut myös sotien jälkeen liipasimelle, josta meidät on
pelastanut muutaman vastuunkantajan kylmähermoinen, älykäs poliittinen
shakkipeli ja aivan varmasti – satumaisen hyvä onni. Silti pitää muistaa, että
mennyt ei ole tae tulevasta tuurista.
Tutustuin
1975 Helsingissä hotelli Tornin kabinetissa toimittajan hommissa kahteen
huippuarvosanoin sotakorkeakoulun läpäisseeseen majuriin, Gustav Hägglundiin ja
Hannu Särkiöön.
Majurit
olivat julkaisseet kirjan Fennoskandian sotilaspoliittisesta tilanteesta
nimellä Mitä tapahtuu jos…
Tähän
saakka olin ylempien upseerien seurassa ollut kuin rautakangen niellyt, mutta
nämä nuoret upseerit avasivat ymmärrykseni. Sukupolvi on vaihtunut,
rintamajermujen äkseeraamisen tilalle ovat nousemassa älykkäät herrasmiehet.
¤¤¤
Tavatessani
Kekkosen luottokomentajan, kenraali Lauri Johannes Sutelan samoihin aikoihin
puolustusministeri Erkki ’Pirre’ Huurtamon lehdistölle järjestämissä
’turpakäräjissä’ pääesikunnan paviljongilla Kaartintorin laidassa, huomasin
Sutelassa samaa rauhallisuutta, sympaattisuutta ja viiltävää älykkyyttä.
Tehdessäni
pari vuosikymmentä myöhemmin kirjaa puolustusvoimain komentajaksi nousseesta
Gustav Hägglundista, päätimme WSOY:n legendaarisen kustannuspäällikön Simo
Mäenpään kanssa nimetä kirjan alaotsikoksi: Onnekas kenraali.
Gustav
’Köpi’ Hägglund virnisti kerran komentajan työhuoneessa: ¨Jo Napolen sanoi,
ettei sellaisella kenraalilla mitään tee, jota seuraa huono onni.¨
Hägglundin
onni, älykkyys ja rohkeus veivät korkealle, Euroopan unionin
sotilaskomentajaksi saakka. Siviilipuolella Köpi kompastui lillukanvarsiin
Wincapita-lotossa. Arvelen, että hänelle tätä pajunköyttä syötti oululainen
kaveri maineikkaasta Huti ja Kuti-metsästysseurasta. Tässä tuli selvä huti.
¤¤¤
Puolustusvoimain
komentajan isoon ja korkeaan työhuoneeseen, jossa ylimmän kenraalin selän
taakse on asetettu salkoon iso sinivalkoinen valtiolippu, Hägglund toi
1990-luvulla pian Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen voitonriemuisesti
virnistäen Kuolan nimimaalta ampumansa komean karhun mustanpuhuvan taljan: ¨Tässä
makaa nyt se Venäjän karhu¨.
Peijaisiin
oli varmasti aihetta yhdellä ja toisella niihin aikoihin. Suomihan oli
selvinnyt kylmän sodan kurimuksesta ja suuren itäisen naapurimaan kuoleman
suudelmista kuin ihmeen kaupalla.
¤¤¤
Hyvä
oli poikien porskuttaa Lauri Johannes Sutelan jalanjäljillä. Piinkova isänmaan
mies Lauri Sutela harrasti myös osuvaa huumoria. Koiviston adjutanttina pitkään
palvellut kenraaliluutnantti Veikko Vesterinen kertoi kahden miehen lounaalla
Turussa, että Sutelan seuraajaa valittaessa väännettiin lujasti kättä Aimo
Pajusen ja Jaakko Valtasen puolesta.
Kun
Valtanen nimitettiin komentajaksi, Pajusen kannattajat urputtivat vielä seinän
takana. Sutela lopetti puheet yhteen tokaisuun: ¨Onhan se Valtanen sentään
sotilaan näköinen mies.¨
Oli
Valtanen varmasti mies paikallaan; ainakin pirun rohkea. Katselin omin silmin
komentajan Raaseporin huvilalla, miten parimetrinen korsto kävi tarkistamassa
saunan piippunsa pellityksen ja käveli tikapuut ylhäältä alas saakka etuperin
selkä suorana.
¤¤¤
Suomen
itsenäisyyttä ja puolustusvoimien suvereniteettia koeteltiin moneen otteeseen
1960-, 1970-luvuilla - aina 1980-luvun alkuvaiheisiin saakka, jolloin
Neuvostoliiton suurlähettiläs V.S.Stepanov, tuo KGB:n niljakas kätyri, yritti
kävellä heikentyneen Kekkosen ylitse ja vääntää Suomen puolustusvoimat
yhteisiin sotaharjoituksiin.
Kultarannan
saunassa oli varmasti tiheä tunnelma, kun Neuvostoliiton puolustusministeri,
marsalkka Dmitri Ustinov aseenkantajanaan tuo Otto-Ville Kuusisen
hengenheimolainen, yrittivät kääntää Kekkosen pään.
Hyvin
informoidut tahot tiesivät kertoa, että Stepanov oli saada slaagin, kun saunan
eteiseen ilmaantui tuttu mies – kenraali Lauri Sutela.
¤¤¤
Monet
tietävät, että Sutela kutsuttiin pian tapauksen jälkeen Moskovaan vierailulle.
Se olikin kylmää kyytiä, kun ensin Suomen puolustusvoimain komentajaa
yritettiin vikitellä upean venakon hameen alle; tämän yrityksen epäonnistuttua
suomalaiskenraali erotettiin muusta seurueesta ja vietiin Moskovan ulkopuolelle
kosteaan, kylmänkolkkoon huoneeseen ja tarjottiin makuupaikaksi rautasänky
ankeine lakanoineen. Svasiba, olkaa hyvä. Sellaista sivistystä 1980-luvulla.
¤¤¤
Lauri
Johannes Sutela ei ollut arkalasta kotoisin. Hän purki jatkosodan aikana
pioneeriluutnanttina yhden, jos toisenkin miinavirityksen ja kaiken huipuksi
keksi soitattaa päivätolkulla Eldankajärven jäätä radiomiinojen torjumiseksi
Viipurissa. Moskovan Tiltun kovaäänisistä päästelemille antautumiskehoituksille
naurettiin räkäisesti.
Pääesikunnan
tiedustelupäällikkönä eversti Sutela oli ratkaisijan paikalla, kun silloinen
komentaja Yrjö Keinonen piiloutui tunturiin Neuvostoliiton hyökättyä
Tshekkoslovakiaan. Sutela ja muutama muu luottoupseeri valmistautuivat
kuumimmassa vaiheessa lukitsemaan Keinosen pääesikunnan yhteen huoneeseen.
Vehkeilyyn ei ollut silloin varaa; jos yleensä koskaan.
Outoja
tapahtui. Tunnen everstiluutnantti evp. Heikki Tiilikaisen, joka joutui 1968
Kirkonmaan linnakkeella ottamaan vastaan yli 30 venäläistä sota-alusta, jotka
ajoivat suoralla sihdillä kohti Suomen rannikkoa.
Rannikkotykistö
odotti kovat piipussa tulikomentoa. Tiilikainen komensi miehen lipputangon
juurelle kielekkeisen sotalipun kanssa asentoon; levysoittimeen asetettiin
valmiiksi Porilaisten marssi ja kovaääniset viritettiin.
Aivan
H-hetkellä Suomen aluevesirajan tuntumassa naapurin sota-alukset pysähtyivät.
Se oli hilkulla.
¤¤¤
Sutelan
seuraajat Valtanen, Klenberg, Hägglund, Kaskeala ja Puheloinen ovat saaneet
paljon rauhallisemman leiviskän hoitaakseen.
Mutta
lintukoto on kaukana. Onneksi puolustusvoimain ylipäällikkö, presidentti Sauli
Niinistö otti aika nopeasti ylimääräiset luulot pois venäläiskomentaja
Makarovilta, joka maalaili Naton piruja suomalaisten seinille. Monoa tuli melko
pian myös itse Putinilta.
Sitten
tuli tämä omituinen dosentti, jonka arvonimeksi sopisi haudasta nousseen
Otto-Willen desantti; ties minkä puun takaa värvätty mies, jolla on otsaa
lietsoa venäläismediassa suomalaisvihaa hihasta ravistetuilla väitteillään.
Ajan
vaihtelevassa virrassa itsenäinen Suomi on onnekseen saanut selväjärkisiä,
viiltävän analyyttisiä ja kylmähermoisia komentajia, jotka ovat osanneet
erottaa metsän puilta.
Komentajat
komentavat, mutta itsenäisen Suomen suurimmat sankarit ovat tavalliset ihmiset,
jotka tätä maata ovat rakentaneet ja rakastaneet; ja yhä rakastavat.
JORMA
MARTTALA
tietokirjailija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti