¨Munat ne on munkillakin, hiiohoi!¨ kirja-arvio Milja Kaunisto: Synnintekijä (Gummerus 2013)

¨Munat ne on munkillakin, hiiohoi!¨

Eipä ole omena kovin kauaksi taiteilijasuvun puusta pudonnut, kun esikoiskirjailija Milja Kaunisto maalaa Synnintekijä-romaanissaan (Gummerus 2013) lukijan eteen värikkään, paikoitellen ruokottoman burleskin, mutta yhtä kaikki elämänmakuisen ja -hajuisen keskiaikaisen freskon, missä ihmisen syvimpiä uskonnollisia ja muita tuntoja häpeilemättömästi punnitaan.

Nuori nainen lähtee syvällä sielunsa sopukoissa Olavi Maununpojan, Turun piispan Maunu Tavastin ottopojan, matkaan – ja housuihin - vuonna 1425 keskellä pimeätä keskiaikaa. Tässä tarvitaan roppakaupalla rohkeutta; sitä Milja Kaunistosta löytyy.

Ylöjärven Uutisten päätoimittajan Matti Pulkkisen ennakkohaastattelussa Kaunisto penäsi – ikään kuin varoiksi - esiin ensimmäisiä kivenheittäjiä. Tuskinpa niitä kiviä ronskinpuoleinen ja intiimialueille hanakasti hakeutuva teksti näinä seksistisinä aikoina paljoakaan lennättää. Sonja O ja kumppanit ovat avanneet ladun valmiiksi suorasukaisille naiskirjailijoille. Siitä vaan.

                                               ¤¤¤

Milja Kaunisto avaa alkajaisiksi ranskalaisen aatelissuvun kukkean tyttären Beatrix de la Tour d’Auvergnen kasvamisen seksuaalisuuden pauloihin. ¨Herraa huvitti, kun hän huomasi neidon tuijottavan lumoutuneena hänen haarovälinsä varustusta, ja hän otti kalunsa käteen ja ravisteli sitä neidon suuntaan päristäen samalla äänekkäästi huuliaan¨ ja antautumista englantilaiselle metsärosvolle ¨rietas sormi livahti hänen sisäänsä tutkimaan hänen pyhintä, ominta sisintään kuin se olisi portti kylän muurissa markkinapäivänä, avoinna kaikelle¨.

Vaikka tämä upporikkaan neitsyen mätäskohtaus on kenties laskelmoitu ruokkimaan lukijan mielenkiintoa, romaani lähtee liikkeelle kankeasti. Ei tämä mikään ihme ole eikä Kauniston romaanin aloitus mihinkään – oli synkkä ja myrskyinen yö – sarjaan kuulu. Oikeanlaisen imun saaminen tekstiin vaatii harjaannusta. Kun teksti aikanaan lähtee vetämään, se soi kuin sinfonia lukijan korvissa.

                                              ¤¤¤

Synnintekijä-kirja haastaa jo otsikollaan. Mikä on syntiä?

Kirja avaa pappiskoulutusta Sorbonnen yliopistoon hakemaan lähtevän Olavi Maununpojan kovaa kilvoittelua ja kipuilua oman ja muiden kanssavaeltajien lihanhimon pauloissa.

Yllättäen keskiaikaiset teemat avautuvat myös nykyajassa, kun erilaiset pedofiiliskandaalit ravistelevat ihmisyhteisöjä kirkkokuntia myöten.

Juonenkuljetuksessaan Milja Kaunisto on parhaimmillaan, kun Olavin homoeroottiseksi kuvattu suhde Sorbonnen kirkkaimpaan älyyn Miracle de Servièresiin kääntyy ykskaks yllättäen totaalisesti päälaelleen toverusten seistessä Miraclen synnyttäjän noitarovion äärellä.

                                               ¤¤¤

Kaunisto on kirjoittanut romaaninsa tunteen palolla ja posket kuumottaen. Vähän olisi voinut vetää henkeä välissä; ja ajatella lukijaa, joka saa paikoin sulatella annostaan keskiajan Pariisissa esiin vyöryvistä virtsalammikoista ja hameitaan korviin nostelevien hampaattomien porttojen haisevista haaroväleistä.

Touhu on jumalatonta, makaaberia, ronskia ja brutaalia mutta en epäile hetkeäkään, etteikö näin olisi joskus neljättäsataa vuotta sitten voitu Pariisin sekasortoisina aikoina elää.

Sodoman ja Gomorran kaltaista yhteisön kuvausta pidän joka tapauksessa kirjan vahvana antina ja opetuksena. Lienee sattuma, että Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Annamari Sipilä kirjoitti17.2. 2013 kolumnissaan, että Suomea uhkaa triffidien kapina:

¨Kiinnostavampi ja myös pelottavampi on kuitenkin ajatus siitä, että ¨yhteiskunta sellaisena kuin me sen tunnemme¨ lakkaisi olemasta. Silloin luonto pettää, ihmisoikeudet menevät ja normaali elämä loppuu.¨

Milja Kaunisto maalaa keskiajan kuvissaan vakuuttavasti tuon hirveän näyn.

                                                ¤¤¤

Kun Pariisissa elämänkoulun ja pappisopintonsa monien koettelemusten kautta selvittänyt Olavi saa ratsukseen tamma Bossun ja lähtee Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta kotimatkalle Suomen Turkuun, kirjailijan kiihkeä hengitys tasaantuu; Kauniston romaani selkeytyy ja lukuelämykset, helpottuneet tunnelmat nousevat pintaan.

Vielä Saksassa Olavi kuitenkin katuu, kun ei jäänyt Fuldan luostariin. ¨Kaluni olikin jättänyt minut rauhaan pitkäksi aikaa Beauvais’n piispanlinnan painajaisen jälkeen. Olin jo alkanut uneksia, ettei se enää nousisi koskaan naisen tai miehen takia, mutta tuo unelma osoittautui turhaksi.¨

Pappisopinnot ja luostarielämä olivat kevyttä kauraa Saksanmaalla, kun ¨eräänä riehakkaana iltana Alixander ehdotti kaikille vierailua kylän porttolaan, minä lähdin hoippuen mukaan. Matkakumppanini osoittelivat haarojani, nauraa hohottivat ja puhkesivat laulamaan:

Munat ne on munkillakin ja nännit nunnalla,

munkin munat vasta suuret on

niin kuin himot nunnilla

Hiiohoi, hiiohoi

Himot nunnilla!¨

                                                   ¤¤¤

Milja Kaunisto osaa etsiytyä historian lähteille ja kirjoittaa; ja varmasti myös ärsyttää. Elämänkokemus tuo vuosien mittaan lisää ryytiä.  Toivottavasti tulevat romaanit jäntevöityvät kaareksi, joka pitää lukijan pihdeissään alusta loppuun saakka.

Jotkut arkityylin ilmaukset saattavat tuntua kirjoittajan ikäluokalle luontaisilta, mutta ne eivät kuulu suurten historiallisten romaanien gengreen.

Kaunisto päättää romaaninsa vuoteen 1460 A.D, jolloin elämän kuluttama Olavi tapailee runoilija Villonin kirkkaita säkeitä:

Valtias Rakkauden

Suojaasi tarvitsen

Loppuun kirjoittaja tiivistää Olavin toiveen: ¨Rakkauden valtias, anna minun vielä nähdä unta miehuuteni päivistä, jolloin kärsimys ja rakkaus tulivat minulle tutuiksi. Anna minun sitten unohtaa kaikki muu kärsimys paitsi rakkaus. Anna minulle vielä uusi alku.¨

                                                    ¤¤¤

Esikoiskirja tarjoaa lukijalle takakannen mainostekstin mukaisesti hairahduksia, himoa ja hirsipuun pelkoa. Luvassa oleva jatko jää nähtäväksi, mutta Milja Kauniston kirjoittajanlahjoilla kaikki, bestseller-ainesta myöten, on mahdollista. 

JORMA MARTTALA

tietokirjailija

https://twitter.com/MarttalaJorma

(Kirja-arvio julkaistu Ylöjärven Uutisissa 27.2.2013)