Aladár Paasosen salaisuus

                                 Aladár Paasosen salaisuus

Kun sotahistorian professori (emerita) Martti Turtola tarttuu kynään, kriittisin ja rohkein viivoin vedetty dokumenttijälki on niin elävää, että kirjojen suurkuluttaja iskee kiinni kuin kuha uistimeen.

Epäilemättä lukuintooni vaikuttaa myös se, että olen tavannut ikätoverini muutamaan otteeseen; pidän hänen temperamenttisesta ilmaisutyylistään sekä puhujapöntössä että elämäkerturina.


                                                
                                                   ¤¤¤

Monta vuotta sitten luin Turtolan kirjan sedästään, eversti Jussi Turtolasta, joka johti rykmenttiään saksalaisille alistetun kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuon armeijakunnassa.

Sydänverellä kirjoitetulla ja lähisukulaisen puolesta leijonan lailla taistelevalla kirjalla Turtola nosti historioitsijana itsensä parrasvaloihin.

Kiestingin suunnallahan jatkosodan salamahyökkäysten tavoitteena oli Louhi, Muurmannin radan asemapaikka. Siilasvuon armeijakunta alistettiin saksalaisten komentoon. Vienan korpimaastoissa saksalaisten sotataito petti, ja Turtolan rykmentti joutui etenemään kärjessä tavoittelemaan Muurmannia.

Sitten tuli suurvaltapolitiikka peliin. Kun Muurmannin rata katkaistaisiin, katkeaisi myös Englannin ja Yhdysvaltain sotatarvikkeiden virta Neuvostoliiton avuksi. Mannerheim ja Ryti huolestuivat, koska eivät tahtoneet suututtaa Englantia ja Yhdysvaltoja.

                                            ¤¤¤

Kiestingin motti oli shakkitermein ilmaistuna patti. Siilasvuo ei päästänyt Turtolaa vetäytymään eikä puna-armeijaa etenemään. Tilanteesta tuli täysi katastrofi. Rykmentin viluiset, nälkäiset ja haavoittumisten runtelemat sotilaat kärsivät motitettuina viikkotolkulla kammottavissa olosuhteissa.

Kun motista suurin uhrauksin päästiin irtautumaan, oli 2800:n sotilaan rykmentistä jäljellä 800 miestä. Pahimmassa paikassa rykmentin komentaja oli tulistunut Siilasvuolle ja huutanut puhelimeen: ¨Kyllä täällä kuollakin voidaan!¨

Jussi Turtola oli jo sankarivainaja, kun päämaja ylensi hänet 30. syyskuuta 1941 everstiksi.

Suomussalmen ja Raatteen tien talvisotasankari Siilasvuo ei jatkosodan toiminnastaan täyttä kymppiä saa. Siilasvuon armeijakunnan upseereista everstiluutnantti Somersalo tapatti itsensä etulinjassa, Jussi Turtola kaatui "kamikaze-tyylisessä hyökkäyksessä" ja eversti, Mannerheim-ristin ritari Verner Viikla ampui itsensä divisioonansa komentopaikalla jouluna 1941.

                                             ¤¤¤

Myöhemmät kirjat mm. Risto Rytistä, Aksel Fredrik Airosta ja monesta muusta osoittavat, ettei Martti Turtola kumartele isojakaan nimiä eikä naputa kirjoituskonetta asennossa ja asetakki napitettuna.

                                            ¤¤¤

En ole koskaan saanut tuntumaa lukemattomiin sotien taistelupaikkojen kuvauksiin, mutta kriittisellä ja avaralla mielellä tehdyt henkilöhistoriat luen useimmiten parissa päivässä; joskus yötämyöten kerralla.

Kun WSOY kertoi jo keväällä syksyn kirjasadostaan, ruksasin heti Martti Turtolan kirjan päämajan tiedustelupäälliköstä eversti Aladár Paasosesta joulun lahjalistalle.

Turtolan tekstin rinnalla luin Panu Rajalan kirjan Hirmuinen humoristi Veikko Huovisesta. Eri sarjassahan nämä painivat, mutta minulle maistui Paasosen tarina.

                                            ¤¤¤

Turtola viljelee taustoittavia ja oivaltavia anekdootteja kautta koko opuksen. Tuskin päästään viittäkymmentä sivua, kun Turtola muistuttaa Mannerheimin lähipiiriin nousseen Paasosen kireän ja pedantin olemuksen juurista.

Monien hyvien ja arvokkaiden perinteiden vanavedessä kadettikouluun pesiytyi haminaisille ja ylipäätään venäläisille sotakouluille tyypillinen pennalismi, simputus, jonka kitkemiseen eivät kuluneet lähes sata vuotta ole riittäneet.

Aladár Paasonenkin lähti leikkiin. ’Simppujen’ eli nuoremman vuosikurssin oli osattava luetella oikeassa järjestyksessä ulkoa hänen viisi unkarilaista ja yksi suomalainen etunimensä: Aladár, Antero, Zoltán, Belá, Gyula, Árpád.

                                              ¤¤¤

Onneksi vanhan kaartin jermut eivät enää ole lukemassa, kun Turtola lataa suorasuuntauksella: kadettikoululla tapoineen tuskin oli myönteinen vaikutus Paasosen muutenkin äärimmäiseen pedanttisuuteen taipuvaan luonteeseensa. Päinvastoin, kaksivuotinen koulutus luultavasti vain vahvisti hänen kielteisiä piirteitään.

Tämä päti toki kaikkiin oppilaisiin: jos ei kouluun tullessaan ollut luonnevikainen, oli sitä varmasti ammattiupseeriksi valmistuttuaan. Hinnan maksoivat upseerien alaiset. Vaikutukset heijastuivat ikävällä tavalla tositilainteisiin talvi- ja jatkosodissa. Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa kuvaama Lammio tai tosielämän S.O.Lindgren eivät suinkaan olleet poikkeuksia nuorempien upseerien joukossa.

                                           ¤¤¤

Päämajan tiedustelupäällikkö vei arvokkaimmat tietonsa hautaan. Turtolan kirja jättää mielenkiintoisesti ilmaan Suomen miehityksen varalta tehdyn Stella Polaris-operaation isot rahasummat, jotka lopulta häipyivät kuin tuhka tuuleen.

Vuonna 1944 Suomen tomut kengistään karistanut eversti Paasonen ei koskaan enää isänmaansa kamaralle palannut, mutta nukkui lopun elämäänsä pistooli tyynyn alla.

JORMA MARTTALA