Miksi emerituspiispa Eero Huovinen itki onnesta Roomassa?

Jumalan pieni köyhä kantaa valoa

Pääsiäisen alla armon vuonna 2013 sisintäni on puhutellut kaksi asiaa: ensinnäkin; Helsingin emerituspiispan Eero Huovisen voimakkaat tunteet Rooman Galleria Borghesessa maailmankuulun Michelangelo Merisi da Caravaggion Madonna-maalauksen äärellä; toiseksi paavi Franciscuksen valinta yli miljardin ihmisen hengelliseksi johtajaksi ja ihmiskunnan valon kantajaksi.

                                        ¤¤¤

Huovinen kertoi liikuttuneensa kyyneliin vuonna 1606 valmistuneen, kolmimetrisen Caravaggion maalaaman Madonna dei Palafrenierin äärellä ikuisessa kaupungissa.

En ihmettele yhtään; selkäpiissäni värisee ja tunteet nousevat pintaan katsoessani miltei joka reissulla Maltan pääkaupungin Vallettan St.John's Co-Cathedralissa Michelangelon maalausta ¨Johannes Kastajan mestaus¨.

Suuren mestarin siveltimen kuvaama ihminen tai kertomus elää maalauksessa ikuisesti. Katsoja odottaa henkeä pidätellen, milloin kohde räpäyttää silmäänsä.

Michelangelo Caravaggion ristiriitainen, rujo ja yhtä aikaa herkän kaunis elämäntyö puhuttelee yhä miljoonia ihmisiä ympäri maailman. Taiteilijan nimiin ristitään ihmisiä, gallerioita, hevosia, aaseja ja ties mitä; tänäkin päivänä.

                                       ¤¤¤

Hiljaisella viikolla ja pääsiäisen aikaan puhuttelevat erityisesti Michelangelon kuvaama Jeesuksen ja marttyyrien kärsimys; siinä ei ole häivääkään ylevyyttä tai autuutta. Elämä näyttäytyy rosoisena; sellaisena kuin se yleensä on. Sekä uhrin että kiduttajan kärsimys kuvastuvat yhtä inhimillisinä. Toisen, piinatun uhrin kasvoilta kuvastuu suuri hämmennys – toisen, kiduttajan kasvoilta petomainen julmuus.

Caravaggion elämä muistutti omalla tavallaan Kristuksen kärsimystietä. Pian Madonna dei Palafrenierin valmistumisen jälkeen levoton taiteilija tappoi kadun rähinässä miehen ja joutui pakenemaan Maltan saarelle.

                                                     ¤¤¤

Viimeisimpänä työnään ennen pakoa Italiasta, Michelangelo maalasi Napolissa mestariteoksen ¨Jeesuksen ruoskinta¨. Taiteentutkijat ja psykologit arvelevat taiteilijan samaistaneen itsensä Kristus-hahmoon kuvitellessaan oman kohtalonsa, jos jäisi kotimaahansa.

Vaikka Caravaggion tuotanto syntyi ns. vastauskonpuhdistuksen aikana, jolloin katolinen kirkko reagoi voimakkaasti reformaatioliikkeitä vastaan, taiteilijan tuotanto lävisti pyhän hurskauden raudanlujat vaatimukset vaivatta.

Tavallisten, yksinkertaisten kadunmiesten ja –naisten käyttäminen kirkkotaiteessa 1600-luvun alkupuolella oli häväistys vailla vertaa;  ja Tiber-jokeen hukkuneen prostituoidun käyttö Jeesuksen äidin mallina oli pahuuden huippu.

                                                  ¤¤¤

Maailman kenties kuuluisimmassa Madonna-maalauksessa esittäytyvät äiti Maria vasemmalla, edessään nuori (ehkä 3-4 vuotias) Jeesus, oikealla puolella Marian äiti Anna ja…lattialla luikerteleva käärme.

Eero Huovinen kuvasi taide-elämystä Helsingin Sanomissa: ¨Katseeni pysähtyi Marian ja Jeesuksen jalkoihin ja niiden alle jääneeseen käärmeen päähän. Yksityiskohdan takana on vahva kristillisen uskon perinne. Kun Aatami ja Eeva karkotettiin paratiisista, Jumala kirosi käärmeen, viettelijän ja sielunvihollisen. Paljon pahaa vanha vainooja sai historian kuluessa aikaan, mutta kerran nainen ja hänen sukunsa murskasivat käärmeen pään.¨

Raamattunsa lukenut Huovinen antaa arvon katutappelun jälkeen kotimaastaan paenneelle taiteilijalle.

Teologian Michelangelo tunsi, jos kukaan. ¨Caravaggio oli ekumeenisempi kuin korkeat kirkonmiehet. Maalauksessa äidin ja pojan jalat ovat päällekkäin. Maria on ensin vanginnut käärmeen ja sitten hän ohjaa Jeesusta antamaan ratkaisevan painalluksen. Jumalan äiti ja Jumalan poika toimivat yhdessä. Paha sai palkkansa.¨

                                                ¤¤¤

Ihmeellisin sattuma Michelangelo Merisi da Caravaggion elämäntyön ja nykyhetken välillä osuu aivan hiljattain valittuun roomalaiskatolisen kirkon uuteen paaviin, argentiinalaiseen Franciscukseen. Kyseessä on loistava maalaus ¨Pyhä Franciscus meditoi¨, joka nähtiin muutama vuosi sitten Suomessakin Sinebrykoffin taidemuseossa.

Fransiskaanimunkin kaapuun pukeutunut mies tuijottaa maalauksessa pääkalloa ja hiljentää samalla mielensä ikuisuuteen.

Michelangelo maalasi ainakin kaksi Fransiskus Assisilaista kuvaavaa teosta, mutta meditointikuvien aitoudesta väitellään tänäkin päivänä. Yksi työ on varmasti aito, mutta toinen – kaikkein tunnetuin – Rooman Santa Maria della Concnzione-kirkossa oleva työ on paljastunut duplikaatiksi.

                                             ¤¤¤

Uusi paavi Franciscus (twitterissä hän käyttää nimeä Francis) valittiin pääsiäisen 2013 alla Vatikaanissa Michelangelon ehkä kirkkaimman luomuksen – Viimeinen tuomio – freskojen katveessa. Franciscus kertoi toimittajille nimivalinnan taustat. Juuri äänestyksen ratkettua viereinen kardinaali kuiskasi: ¨Älä unohda köyhiä.¨ - Tämä jäi mieleeni. Köyhät. Ajattelin pyhää Franciscus Assisilaista, paavi tilitti mediatilaisuudessa.

Useimmat tietävät tämän 1200-luvulla eläneen fransiskaanisen veljeskunnan perustajan kirkkaan moton: ¨Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa.¨

                                            ¤¤¤

Toivon sydämeni pohjasta, että uusi paavi ottaa todesta Fransiskus Assisilaisen - joka käytti nimeä ¨Jumalan pieni köyhä¨ - perinnön ja koko kristikunta seuraa mukana.

 Jos 1,2 miljardia katolista seuraa paavia, ei meillä muillakaan ole nokan koputtamista. Samassa ekumeenisessa veneessä ollaan ja samaan suuntaan soudetaan.

Vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen, uskonnollisen kodin kasvatti, kirjoitti Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa loistavasti uudesta paavista: ¨Uusi paavi voi olla opissa konservatiivi, mutta elämässä sosiaaliradikaali, joka puolustaa fransiskaaniperinteen mukaisesti sairaita ja köyhiä sekä korostaa jesuiittaperinteen mukaisesti uskaliaita tekoja heidän hyväkseen.¨

                                      ¤¤¤

Franciscus Assisilaisen yli 800 vuotta sitten sepittämä Aurinkolaulu johdattakoon meidät 2010-luvun ihmiset, hyvät ja pahat, pienet ja isot, köyhät ja rikkaat – tasapuolisesti – hiljentymään pääsiäisen suuren sanoman äärelle.

Aurinkolaulu

Korkein, kaikkivaltias, laupias Herra.

Sinun on ylistys ja kirkkaus ja kunnia ja kaikki siunaus.

Sinulle yksin, Korkein, se kuuluu, kukaan ei kelpaa nimeäsi lausumaan.

Ole ylistetty Herrani, kaikkien luotujesi kanssa, varsinkin herramme veli auringon; hän on päivä, jolla meidät valaiset.

Ja hän on kaunis ja säihkyvä suuressa loistossaan.

Sinun kuvaasi hän kantaa, oi Korkein.

Ylistäkööt Sinua, Herrani, sisar kuu ja tähdet,

taivaalle luomasi kirkkaat ja kalliit ja kauniit.

Ylistäkööt Sinua, Herrani, veli tuuli ja ilma ja pilvi ja sees ja säät kaikki, joilla luotujasi pidät yllä.

Ylistäköön Sinua, Herrani, veli tuli, jolla yötä valaiset; hän on ihana ja iloinen ja väkevä ja voimallinen.

Ylistäköön Sinua, Herrani, sisar äitimme maa, joka meitä

ravitsee ja hallitsee ja kantaa kaikki hedelmät ja kirjavat kukat ja yrtit.

Ylistäkööt Sinua, Herrani ne jotka antavat anteeksi rakkaudesta Sinuun.

Kultakimpale Brad de Weluwe kimaltelee

                 Kultakimpale Brad de Veluwe

Sipoolaisen Ingmanin perheen kultakimpaleesta, Suomessa syntyneestä nelivuotiaasta oriista Brad de Veluwesta nousee 1970-luvun tähteä Charme Asserdaliakin kirkkaampi komeetta maailman raviradoille. Jos Luoja suo.

                                      ¤¤¤

Olen käynyt parinkymmenen vuoden aikana lukemattomat kerrat juttelemassa gozolaisten hevosten kanssa aitauksen kulmassa; ne ymmärtävät suomea aivan puhtaasti; minäkin ymmärrän maltankielellä lausutut hörähdykset ilman tulkkia.

Yhdessä sitten palaverin päätteeksi nyökkäämme molemminpuolisen ystävyyden merkiksi.

                                       ¤¤¤

Joka väittää, ettei hevosella ole tunneälyn lahjakkuutta, valehtelee.

Luin Suomen Kirjallisuuden Seuran (SKS) keräämästä aineistosta aikapäiviä sitten jutun sotahevosesta, joka vahvistaa väittämän todeksi.

Pataljoonan huollossa palveli Rajavartiosto 3:n vakinaiseen hevoskantaan kuulunut polle, joka nurkumatta kiskoi soppatykkiä rankkojen hyökkäysvaiheitten lävitse.

Melskeen keskellä tämä hevonen oli oppinut testaamaan valtion hevoselle kuuluvan suurimman sallitun kuorman painon kymmenen kilon tarkkuudella - nojailemalla aisoihin.

Jos kuorma ylitti 10-20 kiloa suurimman sallitun painon eli 250 kg, hevonen istui aisojen väliin eikä liikahtanutkaan ennen kuin paino kevennettiin neljännestonniin.

Jotkut tunnevammaiset hevosmiehet työnsivät palavia tuohikäppyröitä eläimen hännän alle, että ylikuorman veto maittaisi; vastineeksi tuli tuima potku takakavioista.

Jos hevonen totesi pienessä testinykäisyssään, ettei kuorma ylittänyt valtion normeja, se palveli nöyrästi ohjastajaa.

                                           ¤¤¤

Tämä Brad de Veluwe on hevonen, jonka kanssa haluaisin vaihtaa pari sanaa elämästä ja juoksemisesta.

Toinen hevonen, jonka kanssa haluaisin myös vaihtaa pari valittua sanaa, nelistää jo ikivihreillä laitumilla.

Hän oli kuumaverinen tamma Miss Funny, jonka ypäjäläinen championi Kari Haimi antoi ratsastettavakseni 1970-luvulla; ja joka pudotti minut perslihat edellä puolikiviseen tantereeseen noin minuutin kuluttua.

Eikä syy ollut hevosen. Mutta silti.

                                     ¤¤¤

Ei valtalehti Helsingin Sanomat aivan suotta nelivuotiaiden Suomessa syntyneiden lämminveristen Derbyn alla hehkutellut Brad de Veluwea ja vertaillut pikajuoksun valtiaaseen Usain Boltiin. Satatuhatta euroa kilahti nauramalla Ingmanien kaurarahastoon.

Lastenklinikan kummit saavat tänä vuonna 10 000 euroa Brädin juoksemista voitoista ja ensi vuodesta lähtien kolme prosenttia. Maailman arvostetuimpien ravikilpailujen joukkoon rankattu Elitloppet tarjoaa miljoonan euron voittopotin ensi keväänä.

Suomalaishevosella on jälleen mahdollisuus tehdä historiaa isolla alkukirjaimella. Vuosituhannen alussa tällainen mahdollisuus oli myös, mutta silloinen tähti BWT Magic ontui, sattuneesta syystä, maaliin.

Hattua pitää nostaa meijerinsä ruotsalaisille myyneille Ingmaneille. Yli jäävät taskurahat voisi paljon pahemminkin hassata.

                                            ¤¤¤

Hevosten kohtelussa, ainakin huipputasolla, on menty huima harppaus eteenpäin. Ingmanit ja hevosen valmentaja Tuomas Korvenoja ovat hevosensa arvoisia ihmisiä. Näin uskon, näin toivon, näin luotan.

Elokuun viimeisessä Hevosurheilulehdessä Brädin huoltaja, maineikkaan hevosmiehen Heikki Korven (Charme Asserdalin ohjastaja) poika Marko Korpi kertoi kultakimpaleensa ruokailusta.

Vuorokauden ruokasatsi sisältää noin kahdeksan litraa väkirehua. Timotei-heinää hevonen saa maistella, mutta vihreän ruohon ääreen laitumelle tätä ihme-eläintä ei päästetä. Viihtyy kuulemma hyvin omassa hiekkatarhassaan.

                                           ¤¤¤

Brad de Veluwen tekemä maailmanennätys lupaa osaltaan vaikka mitä. Missä lähestyy eläimen suorituskyvyn raja?

Erkki Vettenniemi kirjoitti mainiossa kirjassaan (Suomalaisen urheilun synty. SKS 2008), että viime kädessä kaksi- ja nelijalkaisten kilpailut erottaa toisistaan vapaaehtoisuus.

Ihmisjuoksija (antaa) kurittaa ruumistaan ilman näkyvää pakkoa; hän on ’vapaaravuri’. Hevonen ei taas ole toistaiseksi uhrannut yhtään ajatusta rotunsa urheilulliselle jalostamiselle.

Erno Paasilinna kirjoitti aikoinaan, että ¨hevosen vapaus loppui siihen, kun ihminen tuli sen elämään.¨

Theodore Cook sanoo hevoskilpailujen historiassaan, että ¨Mikäli hevosilta ei olisi evätty puhekykyä, saisimme epäilemättä kuulla nelijalkaisilta ystäviltämme hyvin kiinnostavia näkemyksiä nykyajan kilpajuoksujen suhteen.¨

Hevosten kilpailuttaminen alkoi, jatkui ja tulee tyrehtymään ihmisten toimesta.

Modernin urheilun suurin vaikenija ei ole Paavo Nurmi.

Hän on hevonen, maailman ensimmäinen kilpajuoksija.

Copyright: Jorma Marttala

Tulevan kesän sääennustukset, ole hyvä

                                                ¤¤¤

Amerikkalainen AccuWeather laatii jopa 25 vuorokaudeksi päivänkohtaisia ennusteita ympäri Suomen. Esimerkiksi Tampereen seudulla asuva lukija pääsee ennusteista osalliseksi, kun klikkaa AccuWeatherin sivulta vaikkapa heinäkuun viimeisen viikon sääennusteet. Ei mitään järisyttäviä, mutta riittäähän puhumista ja parran pärinää.

Jari Kolehmainen muistuttaa Ilmastotiedon artikkelissa, että kolmen kuukauden ennusteita toki voidaan laatia, mutta malleihin sisältyvien epävarmuuksien takia paikkakunta- ja päivänkohtainen ennuste on erittäin epäluotettava.

                                                    ¤¤¤

Sääennusteissa käytetään erilaisia vertailujaksoja. Maailman meteorologisen järjestön (WMO) virallinen vertailukausi on 1961-1990. Suomen Ilmatieteen laitos käyttää vertailukautta 1981-2010, jossa ilmastomuutos vaikuttaa etenkin talvisin enemmän kuin virallisella kansainvälisellä vertailukaudella.

                                                 ¤¤¤

Television säätiedotukset ovat muuttuneet karttakeppi kädessä korkeapaineiden vahvistumista vakuutelleen Erkki Harjaman ja suora piipunvarsi kourassa leppoisasti rupatelleen Paavo Salmensuun päivistä.

Mainos-TV:n Sääruudun legendaarinen Paavo Salmensuu avasi television säähistorian vuonna 1958. Kun hän vuonna 1964 lopetti, niihin saappaisiin ei heti löytynytkään seuraajaa. Maikkari oli monta vuotta ilman meteorologia. Uutisissa luettiin paperista Ilmatieteen laitoksen sääennusteita ja perimätiedon mukaan kerran-pari jopa omasta päästä.

Kun YLE aloitti 1.9.1959 televisiouutiset, sääennusteet ovat olleet mukana alusta saakka. Aluksi Ilmatieteen laitoksen ennusteen luki paperista Jaakko Jahnukainen; sitten sääprintin otti käteensä Kauko Saarentaus.

Kartat tulivat tv-uutisten säätiedotuksiin vasta 1960-luvun puolivälissä. Vuonna 1968 YLE seuloi yli kymmenen hakijan joukosta kolme tv-meteorologia: Erkki Harjaman, Pirkko Lahden ja Matti Mäkelän, jotka avasivat ladun uusille tekijöille.

JORMA MARTTALA

(Kolumni Ylöjärven Uutisissa 13.3.2013)

Putinin Mainila ja kenraali Sutelan perintö

                          Kenraali Lauri Sutelan perintö

Viime sotien päättymisestä tulee kohta seitsemänkymmentä vuotta. Maailmasta ei ole tullut rauhan tyyssijaa – lintukotoa. ¨Valitettavasti¨, sanoisi rauhan nobelisti, presidentti Martti Ahtisaari.

Jos aivan rehellinen olen, en usko tätä lintukotoa koskaan tulevankaan; ihminen on liian raadollinen olento tähän saavutukseen.

Suomen itsenäisyyden puolustamisesta asein on kirjoitettu komea historia, joka tekee tasapuolisesti kunniaa niin lotille, matalan torpan pojille kuin kultalusikka suussa syntyneille sankareilleen.

                                             ¤¤¤

Pohjoinen kotimaamme on joutunut myös sotien jälkeen liipasimelle, josta meidät on pelastanut muutaman vastuunkantajan kylmähermoinen, älykäs poliittinen shakkipeli ja aivan varmasti – satumaisen hyvä onni. Silti pitää muistaa, että mennyt ei ole tae tulevasta tuurista.

Tutustuin 1975 Helsingissä hotelli Tornin kabinetissa toimittajan hommissa kahteen huippuarvosanoin sotakorkeakoulun läpäisseeseen majuriin, Gustav Hägglundiin ja Hannu Särkiöön.

Majurit olivat julkaisseet kirjan Fennoskandian sotilaspoliittisesta tilanteesta nimellä Mitä tapahtuu jos…

Tähän saakka olin ylempien upseerien seurassa ollut kuin rautakangen niellyt, mutta nämä nuoret upseerit avasivat ymmärrykseni. Sukupolvi on vaihtunut, rintamajermujen äkseeraamisen tilalle ovat nousemassa älykkäät herrasmiehet.

                                               ¤¤¤

Tavatessani Kekkosen luottokomentajan, kenraali Lauri Johannes Sutelan samoihin aikoihin puolustusministeri Erkki ’Pirre’ Huurtamon lehdistölle järjestämissä ’turpakäräjissä’ pääesikunnan paviljongilla Kaartintorin laidassa, huomasin Sutelassa samaa rauhallisuutta, sympaattisuutta ja viiltävää älykkyyttä.

Tehdessäni pari vuosikymmentä myöhemmin kirjaa puolustusvoimain komentajaksi nousseesta Gustav Hägglundista, päätimme WSOY:n legendaarisen kustannuspäällikön Simo Mäenpään kanssa nimetä kirjan alaotsikoksi: Onnekas kenraali.

Gustav ’Köpi’ Hägglund virnisti kerran komentajan työhuoneessa: ¨Jo Napolen sanoi, ettei sellaisella kenraalilla mitään tee, jota seuraa huono onni.¨

Hägglundin onni, älykkyys ja rohkeus veivät korkealle, Euroopan unionin sotilaskomentajaksi saakka. Siviilipuolella Köpi kompastui lillukanvarsiin Wincapita-lotossa. Arvelen, että hänelle tätä pajunköyttä syötti oululainen kaveri maineikkaasta Huti ja Kuti-metsästysseurasta. Tässä tuli selvä huti.

                                             ¤¤¤

Puolustusvoimain komentajan isoon ja korkeaan työhuoneeseen, jossa ylimmän kenraalin selän taakse on asetettu salkoon iso sinivalkoinen valtiolippu, Hägglund toi 1990-luvulla pian Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen voitonriemuisesti virnistäen Kuolan nimimaalta ampumansa komean karhun mustanpuhuvan taljan: ¨Tässä makaa nyt se Venäjän karhu¨.

Peijaisiin oli varmasti aihetta yhdellä ja toisella niihin aikoihin. Suomihan oli selvinnyt kylmän sodan kurimuksesta ja suuren itäisen naapurimaan kuoleman suudelmista kuin ihmeen kaupalla.

                                            ¤¤¤

Hyvä oli poikien porskuttaa Lauri Johannes Sutelan jalanjäljillä. Piinkova isänmaan mies Lauri Sutela harrasti myös osuvaa huumoria. Koiviston adjutanttina pitkään palvellut kenraaliluutnantti Veikko Vesterinen kertoi kahden miehen lounaalla Turussa, että Sutelan seuraajaa valittaessa väännettiin lujasti kättä Aimo Pajusen ja Jaakko Valtasen puolesta.

Kun Valtanen nimitettiin komentajaksi, Pajusen kannattajat urputtivat vielä seinän takana. Sutela lopetti puheet yhteen tokaisuun: ¨Onhan se Valtanen sentään sotilaan näköinen mies.¨

Oli Valtanen varmasti mies paikallaan; ainakin pirun rohkea. Katselin omin silmin komentajan Raaseporin huvilalla, miten parimetrinen korsto kävi tarkistamassa saunan piippunsa pellityksen ja käveli tikapuut ylhäältä alas saakka etuperin selkä suorana.

                                            ¤¤¤

Suomen itsenäisyyttä ja puolustusvoimien suvereniteettia koeteltiin moneen otteeseen 1960-, 1970-luvuilla - aina 1980-luvun alkuvaiheisiin saakka, jolloin Neuvostoliiton suurlähettiläs V.S.Stepanov, tuo KGB:n niljakas kätyri, yritti kävellä heikentyneen Kekkosen ylitse ja vääntää Suomen puolustusvoimat yhteisiin sotaharjoituksiin.

Kultarannan saunassa oli varmasti tiheä tunnelma, kun Neuvostoliiton puolustusministeri, marsalkka Dmitri Ustinov aseenkantajanaan tuo Otto-Ville Kuusisen hengenheimolainen, yrittivät kääntää Kekkosen pään.

Hyvin informoidut tahot tiesivät kertoa, että Stepanov oli saada slaagin, kun saunan eteiseen ilmaantui tuttu mies – kenraali Lauri Sutela.

                                          ¤¤¤

Monet tietävät, että Sutela kutsuttiin pian tapauksen jälkeen Moskovaan vierailulle. Se olikin kylmää kyytiä, kun ensin Suomen puolustusvoimain komentajaa yritettiin vikitellä upean venakon hameen alle; tämän yrityksen epäonnistuttua suomalaiskenraali erotettiin muusta seurueesta ja vietiin Moskovan ulkopuolelle kosteaan, kylmänkolkkoon huoneeseen ja tarjottiin makuupaikaksi rautasänky ankeine lakanoineen. Svasiba, olkaa hyvä. Sellaista sivistystä 1980-luvulla.

                                         ¤¤¤

Lauri Johannes Sutela ei ollut arkalasta kotoisin. Hän purki jatkosodan aikana pioneeriluutnanttina yhden, jos toisenkin miinavirityksen ja kaiken huipuksi keksi soitattaa päivätolkulla Eldankajärven jäätä radiomiinojen torjumiseksi Viipurissa. Moskovan Tiltun kovaäänisistä päästelemille antautumiskehoituksille naurettiin räkäisesti.

Pääesikunnan tiedustelupäällikkönä eversti Sutela oli ratkaisijan paikalla, kun silloinen komentaja Yrjö Keinonen piiloutui tunturiin Neuvostoliiton hyökättyä Tshekkoslovakiaan. Sutela ja muutama muu luottoupseeri valmistautuivat kuumimmassa vaiheessa lukitsemaan Keinosen pääesikunnan yhteen huoneeseen. Vehkeilyyn ei ollut silloin varaa; jos yleensä koskaan.

Outoja tapahtui. Tunnen everstiluutnantti evp. Heikki Tiilikaisen, joka joutui 1968 Kirkonmaan linnakkeella ottamaan vastaan yli 30 venäläistä sota-alusta, jotka ajoivat suoralla sihdillä kohti Suomen rannikkoa.

Rannikkotykistö odotti kovat piipussa tulikomentoa. Tiilikainen komensi miehen lipputangon juurelle kielekkeisen sotalipun kanssa asentoon; levysoittimeen asetettiin valmiiksi Porilaisten marssi ja kovaääniset viritettiin.

Aivan H-hetkellä Suomen aluevesirajan tuntumassa naapurin sota-alukset pysähtyivät. Se oli hilkulla.

                                            ¤¤¤

Sutelan seuraajat Valtanen, Klenberg, Hägglund, Kaskeala ja Puheloinen ovat saaneet paljon rauhallisemman leiviskän hoitaakseen.

Mutta lintukoto on kaukana. Onneksi puolustusvoimain ylipäällikkö, presidentti Sauli Niinistö otti aika nopeasti ylimääräiset luulot pois venäläiskomentaja Makarovilta, joka maalaili Naton piruja suomalaisten seinille. Monoa tuli melko pian myös itse Putinilta.

Sitten tuli tämä omituinen dosentti, jonka arvonimeksi sopisi haudasta nousseen Otto-Willen desantti; ties minkä puun takaa värvätty mies, jolla on otsaa lietsoa venäläismediassa suomalaisvihaa hihasta ravistetuilla väitteillään.

Ajan vaihtelevassa virrassa itsenäinen Suomi on onnekseen saanut selväjärkisiä, viiltävän analyyttisiä ja kylmähermoisia komentajia, jotka ovat osanneet erottaa metsän puilta.

Komentajat komentavat, mutta itsenäisen Suomen suurimmat sankarit ovat tavalliset ihmiset, jotka tätä maata ovat rakentaneet ja rakastaneet; ja yhä rakastavat.

JORMA MARTTALA

tietokirjailija

Aladár Paasosen salaisuus

                                 Aladár Paasosen salaisuus

Kun sotahistorian professori (emerita) Martti Turtola tarttuu kynään, kriittisin ja rohkein viivoin vedetty dokumenttijälki on niin elävää, että kirjojen suurkuluttaja iskee kiinni kuin kuha uistimeen.

Epäilemättä lukuintooni vaikuttaa myös se, että olen tavannut ikätoverini muutamaan otteeseen; pidän hänen temperamenttisesta ilmaisutyylistään sekä puhujapöntössä että elämäkerturina.


                                                
                                                   ¤¤¤

Monta vuotta sitten luin Turtolan kirjan sedästään, eversti Jussi Turtolasta, joka johti rykmenttiään saksalaisille alistetun kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuon armeijakunnassa.

Sydänverellä kirjoitetulla ja lähisukulaisen puolesta leijonan lailla taistelevalla kirjalla Turtola nosti historioitsijana itsensä parrasvaloihin.

Kiestingin suunnallahan jatkosodan salamahyökkäysten tavoitteena oli Louhi, Muurmannin radan asemapaikka. Siilasvuon armeijakunta alistettiin saksalaisten komentoon. Vienan korpimaastoissa saksalaisten sotataito petti, ja Turtolan rykmentti joutui etenemään kärjessä tavoittelemaan Muurmannia.

Sitten tuli suurvaltapolitiikka peliin. Kun Muurmannin rata katkaistaisiin, katkeaisi myös Englannin ja Yhdysvaltain sotatarvikkeiden virta Neuvostoliiton avuksi. Mannerheim ja Ryti huolestuivat, koska eivät tahtoneet suututtaa Englantia ja Yhdysvaltoja.

                                            ¤¤¤

Kiestingin motti oli shakkitermein ilmaistuna patti. Siilasvuo ei päästänyt Turtolaa vetäytymään eikä puna-armeijaa etenemään. Tilanteesta tuli täysi katastrofi. Rykmentin viluiset, nälkäiset ja haavoittumisten runtelemat sotilaat kärsivät motitettuina viikkotolkulla kammottavissa olosuhteissa.

Kun motista suurin uhrauksin päästiin irtautumaan, oli 2800:n sotilaan rykmentistä jäljellä 800 miestä. Pahimmassa paikassa rykmentin komentaja oli tulistunut Siilasvuolle ja huutanut puhelimeen: ¨Kyllä täällä kuollakin voidaan!¨

Jussi Turtola oli jo sankarivainaja, kun päämaja ylensi hänet 30. syyskuuta 1941 everstiksi.

Suomussalmen ja Raatteen tien talvisotasankari Siilasvuo ei jatkosodan toiminnastaan täyttä kymppiä saa. Siilasvuon armeijakunnan upseereista everstiluutnantti Somersalo tapatti itsensä etulinjassa, Jussi Turtola kaatui "kamikaze-tyylisessä hyökkäyksessä" ja eversti, Mannerheim-ristin ritari Verner Viikla ampui itsensä divisioonansa komentopaikalla jouluna 1941.

                                             ¤¤¤

Myöhemmät kirjat mm. Risto Rytistä, Aksel Fredrik Airosta ja monesta muusta osoittavat, ettei Martti Turtola kumartele isojakaan nimiä eikä naputa kirjoituskonetta asennossa ja asetakki napitettuna.

                                            ¤¤¤

En ole koskaan saanut tuntumaa lukemattomiin sotien taistelupaikkojen kuvauksiin, mutta kriittisellä ja avaralla mielellä tehdyt henkilöhistoriat luen useimmiten parissa päivässä; joskus yötämyöten kerralla.

Kun WSOY kertoi jo keväällä syksyn kirjasadostaan, ruksasin heti Martti Turtolan kirjan päämajan tiedustelupäälliköstä eversti Aladár Paasosesta joulun lahjalistalle.

Turtolan tekstin rinnalla luin Panu Rajalan kirjan Hirmuinen humoristi Veikko Huovisesta. Eri sarjassahan nämä painivat, mutta minulle maistui Paasosen tarina.

                                            ¤¤¤

Turtola viljelee taustoittavia ja oivaltavia anekdootteja kautta koko opuksen. Tuskin päästään viittäkymmentä sivua, kun Turtola muistuttaa Mannerheimin lähipiiriin nousseen Paasosen kireän ja pedantin olemuksen juurista.

Monien hyvien ja arvokkaiden perinteiden vanavedessä kadettikouluun pesiytyi haminaisille ja ylipäätään venäläisille sotakouluille tyypillinen pennalismi, simputus, jonka kitkemiseen eivät kuluneet lähes sata vuotta ole riittäneet.

Aladár Paasonenkin lähti leikkiin. ’Simppujen’ eli nuoremman vuosikurssin oli osattava luetella oikeassa järjestyksessä ulkoa hänen viisi unkarilaista ja yksi suomalainen etunimensä: Aladár, Antero, Zoltán, Belá, Gyula, Árpád.

                                              ¤¤¤

Onneksi vanhan kaartin jermut eivät enää ole lukemassa, kun Turtola lataa suorasuuntauksella: kadettikoululla tapoineen tuskin oli myönteinen vaikutus Paasosen muutenkin äärimmäiseen pedanttisuuteen taipuvaan luonteeseensa. Päinvastoin, kaksivuotinen koulutus luultavasti vain vahvisti hänen kielteisiä piirteitään.

Tämä päti toki kaikkiin oppilaisiin: jos ei kouluun tullessaan ollut luonnevikainen, oli sitä varmasti ammattiupseeriksi valmistuttuaan. Hinnan maksoivat upseerien alaiset. Vaikutukset heijastuivat ikävällä tavalla tositilainteisiin talvi- ja jatkosodissa. Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa kuvaama Lammio tai tosielämän S.O.Lindgren eivät suinkaan olleet poikkeuksia nuorempien upseerien joukossa.

                                           ¤¤¤

Päämajan tiedustelupäällikkö vei arvokkaimmat tietonsa hautaan. Turtolan kirja jättää mielenkiintoisesti ilmaan Suomen miehityksen varalta tehdyn Stella Polaris-operaation isot rahasummat, jotka lopulta häipyivät kuin tuhka tuuleen.

Vuonna 1944 Suomen tomut kengistään karistanut eversti Paasonen ei koskaan enää isänmaansa kamaralle palannut, mutta nukkui lopun elämäänsä pistooli tyynyn alla.

JORMA MARTTALA

Eppu Normaalin ja Rantajätkien tärinää...

                                

                                Rantajätkien luova tulivuori

       

Värikkään ja paikoitellen kirveellä veistetyn oloisen brändin tietoisesti tai soitannollisten seurojen sivussa huomaamattaan ympärilleen 30 vuodessa rakentanut Rantajätkät ry on saanut merkkivuoden kunniaksi hienon ja sänkipellon säpinöitä elävästi kuvaavan historiikin.

Rantajätkien luova tulivuori on syöksähdellyt tulta, tulikiveä ja hehkuvaa laavaa tasaisin välein. Eikä tämä Ylöjärven Vesuvius osoita laantumisen merkkejä. Päinvastoin.

Jussi Kamunen kiteyttää tilanteen vuonna 2012 näin: ¨Rantajätkien tulevaisuus tulee ehdottomasti pitämään sisällään uusia innovaatioita ja tapahtumia. Juuri nyt yhdistyksellä on niin paljon rautoja tulessa, että niistä kipinöi pakostakin jotain uutta ja juuri meidän näköistämme. Kaikista hommatuista vehkeistä ja toimitiloista huolimatta Rantajätkien vahvuus on monipuolisessa ja aktiivisessa jäsenistössä. Kolmekymmentä vuotta sitten Rantajätkät ry:n perusti yhdeksän jäsentä. Nyt meitä on lähemmäs 50.¨

Tosi kotka

ei vanhene

Rantajätkien ensimmäisen aallon tekijöiden hiukset harmaantuvat, mutta tosi kotkan sydän ei vanhene milloinkaan. Periaate on tuttu jo Mr Adamin ajoista lähtien: uutta putkeen, kun vanha kuolee.

Kulturellin geeniperinnön ryydittämästä musikaalisuudesta kummunnut luova hulluus sytytti Eppu Normaali-nimisen soitannollisen rokkikukkobändin liekkeihin jo 1970-luvun puolivälin vaiheilla; viitisen vuotta ennen Rantajätkien perustamista. Eput nousivat luonnonvoiman tavoin omaan gengreensä. Jatko onkin suomalaista rock-lyriikan ja -musiikin historiaa.

Kuukylää

irvailtiin

Mari Taskisen jämäkällä otteella kokoamasta kirjavien kertomusten kokoelmasta (Tuhtia tärinää jo vuodesta 1982. Rantajätkät ry 2012) löytyvät toiminnan taustalla vahvasti vaikuttaneet tahot. Hattua pitää nostaa Ylöjärven kunnalle ja sittemmin puutarhakaupungille, joka on ymmärtänyt tukea tätä luovan tulivuorensa toimintaa.

Jos nuorison energia olisi mitätöity, padottu ja päästetty holtittomasti valloilleen, Ylöjärveltä saisi hakea ehjiä paikkoja kissojen ja koirien kanssa.

Historiikki nostaa esiin musiikin ja nuorten talkootyön voiman, joka veti parhaimmillaan yli 9000 ihmistä Räikkärock-tapahtumiin; ja takoi samalla Ylöjärveä entistä kirkkaammin Suomen kartalle. Ihmisten tekemä myös Woodstock oli; Atlantin toisella rannalla. Samaan tahtiin sydämet sykkivät niin Takamaalla kuin Saharan tuolla puolen. Joka muuta väittää, valehtelee.

Ajattele suuria; vain taivas on rajana, sanoi Mika Waltari ohjeeksi meille pienille ihmisille.

Eivät Ylöjärven päättäjät pelihousujaan repineet, vaikka nuorisomessuilla 1986 irvailtiin avaruusseikkailujen sytyttämää kunnanpösöjen hybristä: ¨Rantajätkät panostivat messuihin omintakeiseen tapaansa. Mukaan raahattiin muun muassa flipperi ja jukeboksi. Myynnissä oli vinkuvia kumipamppuja ja vesikameroita. Helsingin reissulta ostettu kotiplanetaario sijoitettiin poikien vessaan. WC:n kattoon heijastui tähtitaivas ja samalla kasetilta tuli huonosti suomea puhujan selostajan kertomus tähtitaivaasta. Ainakin Rantajätkiä itseään se huvitti suunnattomasti. Siihen aikaan Ylöjärvelle suunniteltiin avaruuskeskusta, ja planetaario oli irvailu siihen suuntaan. Avaruuskeskus jäi rakentamatta, mutta suunnitelmista muistoksi on jäänyt muun muassa Kuukuja Teivossa.¨

Avo-Warre

ja lehmänsarvet

Rantajätkien 30-vuotinen ’sota’ on saanut historiikissa ansaitsemansa kulttuurihistoriallisen arvon. Paripalstainen taitto toimii hyvin. Sinällään kuvitus on varsin onnistunut; itse olisin sijoittanut perään vielä muutaman kymmenen sivun historiallisen kuva-albumin; tavaraa varmaan kenkälaatikoiden pojille on kertynyt ja nyttemmin sähköisiin värkkeihin.

Uskon kuin pukki sarviinsa, että Rantajätkistä kuullaan vielä ainakin seuraavat 30 vuotta. Sen jälkeen vietetäänkin vuonna 2082 satavuotiset sembalot.

Rantajätkien kulkupeli tosin seitsemänkymmenen vuoden kuluttua voi olla vähän toisenlainen kuin heti perustamisen jälkeen 1983 hankittu avo-Warre.

¨Farmari-Warre ei ollutkaan mikään ihan vaatimaton menopeli, sillä vakiovarusteisiin kuuluivat sukset, muovipulkka, lehmänsarvet ja karjaraudat. Katolle pääsi oikeita tikapuita pitkin ja tuulilasit pestiin vesihanasta vääntämällä. Koko komeus oli viimeistelty hopeanvärisellä kiuasmaalilla ja väriä toivat muropaketeista saksitut rekisterikilvet. Menopelillä päästiin Helsinkiin asti, kunnes poliisi kirjoitti sakkolapun, jossa oli erikseen ¨poistettavat osat¨- lista. Ja se lista oli pitkä.¨

EBC jarrulevyt- ja palat EBC laatujarrut edullisesti Mamasanilta! Erittäin hyvä hintalaatusuhde, laatutuote tarvikkeiden hinnalla.

Jorma Marttala

tietokirjailija