Bittiviidakon helmet eivät kuitenkaan lämmitä vanhan liiton kirjoittajan sydäntä niin paljon kuin Suomen Kalligrafiayhdistyksen lanseeraama, kaikille avoin kirjekuorikilpailu: Kirje Sinulle, Kevät!
¤¤¤
Haastattelin kolmisenkymmentä vuotta sitten akateemikko Oiva Ketosta. Ajattelija totesi poleemisesti: televisio näivettää ihmisiltä omakohtaisen historiantajun.
2000-luvulla ihmisiltä menee historiantajun lisäksi aikalaistieto arjen pyörittämisestä. Mitään ei jää arkistoihin, kun sähköpostit ja tekstiviestit deletoidaan tietokoneiden ja puhelimien muisteista.
¤¤¤
Paljon ei ole muuttunut auringon alla sen jälkeen, kun Zacharias Topelius kastoi hanhensulkakynänsä mustepulloon ja antoi palaa:
On muistot menneet kuin unikuva on irtain, mi sammuu kuin tähti, ei päivänvaloon pääse.
Moni kiitää kupla vuoss’ ajan vieriväin virtain,
mut kulta on raskain, siks jäljelle jää se.
Mut hillittömästi ajan valtimo lykkii,
valo entinen käy kalvaammaks ajan mennen,
yhä hiljaisemmaks käy ääni, mi kaikui ennen,
ja kaikki, jolle herkästi sydän eloss’ sykkii,
se häipyy kuin sammuva unikuva irtain.
¤¤¤
Suomen kalligrafien yhdistys kuvaa toimintaansa: ¨Rakastamme sanoja, kirjaimia ja kirjoitusta, rakastamme kynän liikkeitä sen piirtäessä huolellisesti viivoja, rakastamme värejä, kuvioita ja muotoja, kullan kimallusta, paperin pintarakennetta, kokeiluja erilaisilla välineillä, muodoilla ja ajatuksilla.¨
Upeita ilmaisuja kaikki. Kirjoittajana korostan ulkoisen muodon lisäksi käsin kirjoitetun kirjeen sisältöä, kulttuurihistoriallista ja emotionaalista viestin aikalaisille ja tuleville sukupolville.
¤¤¤
Palavasti rakastunut säveltäjä Jean Sibelius kirjoitti 1800-luvun lopulla Wienistä päivittäin, kiihkeimmillään useita kirjeitä päivässä rakastetulleen Aino Järnefeltille.
Tunteiden roihutessa Sibelius malttoi kertoa myös musiikista ja luonnosteli kirjeisiinsä ensimmäistä sinfoniaa.
Lukuisat kirjeet ovat kullanarvoisia Ainolan mestarin sävellysten tutkijoille ja elämäkertojen kirjoittajille.
¤¤¤
Postimuseossa muutama vuosi sitten järjestetyssä kirjenäyttelyssä kohahdutti myös verkatehtailija Herman Leisegangin kirje Paavo Nurmelle vuonna 1924.
Tehtailija tuki ’juoksijoiden kuninkaan’ päätoimista harjoittelua ennen Pariisin olympialaisia.
Nurmea epäiltiin sala-ammattilaisuudesta ja evättiin pääsy Los Angelesin olympialaisiin vuonna 1932.
¤¤¤
Eivät tyylikästä kirjoittamista vaalivat Suomen kalligrafit ole yksin. Los Angeles Times-lehti julkaisi muutama päivä sitten laajan jutun käsin kirjoittamisen uudesta noususta.
Kirjoitustarvikkeista on tullut statussymboleja, joita myydään parhaissa lahja- ja koruliikkeissä; maailmankuulu mustekynävalmistaja Mont Blanc toi jokin aika sitten markkinoille John Lennon-sarjan, jonka arvokkaimmat kynät maksavat yli tuhat euroa kappale.
Nimikoidut kirjepaperit ja käyntikorttien kohopainatukset ovat taas suurta huutoa.
¤¤¤
Prameiden välineiden ohella kannattaa kiinnittää huomiota uhanalaiseen lajiin - käsin kirjoittamisen kulttuuriin.
Suomen kielen kynä-sana juontaa juurensa linnun siipisulasta; englantilainen vastine pencil tulee latinan kielen sanasta pieni sivellin.
¤¤¤
Historia havisee kynän ja käsin kirjoittamisen uusrenessanssissa. Maailmassa kirjoitettiin sulkakynällä yli tuhat vuotta. Vanhin säilynyt täytekynä on vuodelta 1702.
Reilut parisataa vuotta myöhemmin unkarilainen toimittaja Laszlo Biro kirjoitti itsensä maailmanhistoriaan muilla ansioilla kuin reportaaseillaan. Biro äkkäsi kirjapainossa käydessään, ettei painokoneen muste tahrannut paperia.
Kekseliäs toimittaja änkesi vuonna 1938 painomustetta täytekynään. Paksu muste tukki aluksi kirjoitusvälineen, mutta terään asennetun pienen metallikuulan avulla maailmaa mullistanut keksintö - kuulakärkikynä - pelitti kuin kultakello.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti