Ensimmäisten adventtikynttilöiden sytyttämä joulun odotus A.D.2014 kantaa tummaa suruhuntua, jonka viattomien lasten surmaaminen tämänpäivän Suomessa ovat nostaneet – halusimme tai emme – kasvoillemme ja ajatuksiimme.
Onko kaikkivaltias hylännyt meidät maan tallaajat lopullisesti? Kärsimyksen kanssa meidän on elettävä ja annettava yhä sisällämme syntyvän joulun ihmeen – rakkauden – loistaa tähän pahuuteen ja pimeyteen lämpöistä valoaan.
¤¤¤
Lasten järjetön kärsimys siirtää ajatukset Betlehemin lapsenmurhiin. Kuningas Herodes toimi kuin leijonalauman valtias tänäkin päivänä Afrikan savanneilla. Kun uusi uros nousee valtaan, kaikki edellisen johtavan uroksen siittämät jälkeläiset tapetaan silmääkään räpäyttämättä.
Kun Herodes kuuli juutalaisilta oppineilta ja papeilta, että Betlehem on oleva juutalaisten kuninkaan syntymäpaikka, hän lähetti tietäjät kartoittamaan tilanteen paikan päälle; vannoen heitä visusti palaamaan ja kertomaan tietonsa.
Itämään tietäjät olivat havainneet tähtitaivaalla merkin, joka ennusti juutalaisten kuninkaan syntymistä. Sen takia he saapuivat Jerusalemiin ottaakseen tarkempaa selkoa ja tuodakseen lahjoja uudelle messiaalle, Vapahtajalle.
Tähti johdatti tietäjät Jeesuksen syntymäsijalle Betlehemiin, missä he luovuttivat lahjansa. Jumalan käskystä he eivät kuitenkaan palanneet Jerusalemiin, vaan jatkoivatmatkaa omiin maihinsa.
Kun Herodes kuuli petoksesta, hän surmautti kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat poikalapset Betlehemin seuduilla, jotta myös vastasyntyneen kuninkaan kuolema varmistuisi.
Näin toteutui vanha ennustus: ¨Raakel itkee lapsiansa eikä lohdutuksesta huoli, kun heitä ei enää ole.¨
¤¤¤
Pyhä perhe kuitenkin pelastui, kun enkeli ilmestyi tietäjien lähdettyä Joosefille ja kehotti heti pakenemaan Marian ja Jeesuksen kanssa Egyptiin.
Joulun alla tapahtuneet lasten kärsimykset nostavat mieleen ranskalaisen kirjailijan Albert Camusin romaanin Rutto, missä päähenkilö miettii lasten kohtaloa ruton saastuttamassa kaupungissa. Camus tulee johtopäätökseen, että ainoa mahdollisuus mielettömän kärsimyksen kestämiseen on sen hyväksyminen ¨aktiivisen kohtalonuskon¨ tavoin.
Pienoisromaanissaan Putoaminen Albert Camus kuvaa, miten Jeesus menee ristille juuri sovittaakseen Betlehemin lasten kuoleman. ¨Eivätkö Juudean lapset, jotka surmattiin sillä aikaa kun Jeesuksen vanhemmat kuljettivat hänet turvaan, kuolleet juuri hänen tähtensä?
Camus päättelee, että aikuisiällä Jeesusta kauhistivat nuo veren tahrimat sotilaat ja kuoliaaksi silvotut tuhannet poikalapset.
¤¤¤
Legendaarinen Tukholman suomalaisen seurakunnan kappalainen, Slussenin ¨sissien¨ ymmärtäjä, loistava krtistillinen esseisti ja omien polkujensa tallaaja Juhani Rekola kirjoittaa teoksessaan Beetlehem on kaikkialla. Kirjapaja 1974, että lasten kärsimys on käsittämätöntä. Se on kaksinkertaista, koska se kohtaa sekä lapsia että heidän vanhempiaan.
Rekola ei pehmentele pohdinnoissaan missään kohtaa, koska hänen mielestään sanonta ¨viattomat lapset¨ kuulostaa jokseenkin oudolta. Kaikki lapset syntyvät tänne viallisina, itsekkäinä, rakkaudettomina. He oppivat kuitenkin vähitellen rakkautta, kun saavat osakseen rakkautta. Toisaalta lapset oppivat rakkaudettomuutta, kun heitä kohdellaan rakkaudettomasti.
Emme Rekolan mielestä voi jakaa kärsimystä ansaittuun tai ansaitsemattomaan, viallisten tai viattomien aikuisten ja lasten kärsimykseen. Ihminen leikkaa sitä mitä hän on kylvänyt.
¨Emme voi jakaa kärsimystä. Toinen ryöväri tunnusti ristillä, että he kärsivät ¨oikeuden mukaan¨. Jeesus ei kuitenkaan sano siihen mitään. Kärsimys kuuluu tähän elämään, tämän elämän käsittämättömiin kasvoihin. Jokainen saa siitä osansa. Joku saa suuremman, toinen pienemmän. On salaisuus, miksi näin on.
Kärsimys on yhtä käsittämätön kuin elämä. Kun ihminen syntyy, tuntuu se hetki, jolloin elämä syttyy, olevan aivan satunnainen. Siitä alkaa kuitenkin rautainen todellisuus. Yhtä käsittämätön on loppu. Kaikki mitättöminkin tuska päättyy kuolemassa. Se on hävinnyt. Minne? Tuntuu kuin sitä ei olisi ollutkaan.¨
¤¤¤
Jo aiemmin julkaistussa teoksessaan Ilo pimeydessä Slussenin paimen kirjoitti, että seimen lapsi ja ristiinnaulittu Jeesus ovat yhtä. Kaunis syntymä jo osoittaa rumaan kuolemaan. Heti tapaninpäivänä muistellaan ensimmäistä marttyyria ja joudutaan toteamaan, miltä maailma nytkin näyttää ¨ns. kristillisen vuoden¨ jälkeen.
¨Täällä kuulutetaan rauhaa. Täällä on sota.¨ Vuonna 1986 haudan lepoon siunatun Juhani Rekolan teesit pitävät kirkkaasti tänäkin päivänä.
¤¤¤
Rekolan ajattelu virkistää kuin kuumasta vedestä tempaistun koivuvihdan puraisu joulusaunassa. Tämä mies tutki sitä, mitä jää jäljelle, kun löysät otetaan pois Kristus-myytin ympäriltä.
Kirkosta eroamiset ovat täyttäneet mielipidepalstat ja nostattaneet suuria tunteita tämän vuoden suomalaiseen joulun odotukseen.
Rekola antaa ajattelemisen aiheen niin uskovaisille kuin ateisteille: ¨Kukaan meistä ei kanna rinnallaan tyhjää laattaa, vaan sellaista, jossa on Kristuksen nimi, vaikka sen yli on ehkä vedetty risti. Jeesuksen risti on meidän kaikkien kohtalomme joko tuomioksi tai armoksi.¨
¤¤¤
Rekola väitteli teologian tohtoriksi vuonna 1971 saksalaisesta kirjailijasta Reinhold Schineideristä, joka oli niitä harvoja poikkeuksia, jotka nousivat aikanaan Hitleriä vastaan.
Näistä pohdinnoista lienee Rekolalle tullut ajatusten synteesi, että elämme ja kuolemme kaikki kuin koirat; kuin Jeesus Kristus, pakon ja mielivallan alla. Meille ei vastata.
¤¤¤
Rekola jakaa rohkeasti risuja niin ateismista kuin lämmittävästä uskostakin. Uskonto tai sen poissaolo kuihtuu pikkuseikaksi, jonka varaan voi rakentaa vain identiteetiksi kutsutun hökötyksen.
Rekola julistaa, että kukaan ei tiedä eikä ymmärrä mitään, edes itsestään. Todellisuus ja todellisuuden malli poikkeavat lohduttomasti toisistaan. Hurskainkin kiitollisuus ja nöyrinkin katumus voivat olla vain tunnelmia; usko tai epäusko pelkkiä tykkäyksiä. Maailma ei tottele meitä.
¨Me saamme elää ratkaisemattomien ristiriitojen keskellä, tahdoimme tai emme. Haavat pidetään avoinna. Kun seisomme raollaan olevan oven edessä, se lyödään kiinni. Se avataan toisaalla – ehkä. Meidän kaavamme särjetään. Tämä teologia ei ole sidottu meihin, ja siksi se ei milloinkaan petä. Vain sille voi rakentaa.¨
¤¤¤
Katolinen kirjailija Reinhold Schneider, Rekolan kenties tärkein henkiystävä kirjoitti joulun suuren sanoman auki näin:
¨Rajattomasta kosmisesta hämäräpilvestä häämöttää heikkona yksi ainoa tähti. Sen täytyy riittää meille. Enempää ei ole ilmoitettu.¨
Rekola puuttuu kirjoituksissaan jokseenkin yhtä niukasti joulun suureen sanomaan.
Ehkä syvimmin Juhani Rekolan joulun sanomassa loistaa valo, joka on myös raamatun syvälle käyvä teema. Tämän todisti jo temppelissä rukoillut vanha mies, joka tunnusti Jeesuksen nähtyään suuren valkeuden, joka on koko maailmalle valmistettu.
Jumalan kerrotaan lausuneen: ¨Tulkoon valkeus¨.
Rekola uskoo, että lopussa on näky ja lupaus valoisasta kaupungista. Niiden välillä on jouluyö, jolloin taivas hohtaa niin ensimmäisen luomisen aamun kuin toisen luomisen huomenen kirkkautta.
Yhä vielä täällä valvoo väsyneitä paimenia. Yhä vielä täällä vaeltaa pimeydessä ja kuolemanvarjossa kansa; ja sukupolvet tulevat ja menevät.
Yhä vielä on voimassa lupaus, että se saa nähdä suuren valkeuden. Kaikkialle loistaa Betlehemin punainen tähti. Betlehem on kaikkialla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti