Kuuluuko piru kristinuskoon?

Vasta seniori-iällä ymmärrän kirjallisuuden arvon ihmisen sisäisen maailman ainespuiden kasaajana; nuorempana pidin lukemista itsestäänselvyytenä, jota kaikki harrastavat. Vähitellen suomut ovat tippuneet silmistä.

Kuluvan kevään aikana vietin monta inspiroivaa tovia Maallinen onni-teoksellaan lakeereita niittäneen Lin Jutangin Vastavirran ilot-kirjan, älykköystävysten Paul Austerin ja J.M.Cotzeen kirjekirjan Tässä ja nyt sekä italialaisen mestarin Alberto Moravian elämäkerran parissa.

                                            ¤¤¤

Lin Jutangin mietteitä lukiessa pitää istua puutarhakeinussa, katsoa valkopilvien vaahtopäiden leijuntaa taivaan siniholvissa. Eija Palsbon suomentama ja Gummeruksen tasan viisikymmentä vuotta sitten kustantama Vastavirran ilot ottaa alttiin lukijan kuin lämmin kädenpuristus.

Tämä kiinalaisen filosofian syvällinen tuntija on osaltaan avannut käsitystäni tavaravuorien ympäröimien länsimaiden ihmisten henkisestä tyhjyydestä.

                                            ¤¤¤

Lin Jutang nousee ratsaille amerikkalaisen runoilijan ja filosofin Ralph Waldo Emersonin kanssa (1803-1882) ja antaa palaa.

Emerson on Jutangin mielestä nykyajan ihmiselle suunnattomasti läheisempi kuin monet niistä paljon mainostetuista talouselämään tuijottavista ajattelijoista, jotka haluavat upottaa yksilön tarkasti suunniteltuun valtiokoneistoon ja uskottelevat ihmisen tärkeimpien kykyjen olevan tuottaa ja kuluttaa.

Kirjailija nauraa hyhhyh-tärkeileville ihmisille ja palauttaa arkiseen ammatinharjoittamiseen lauhkeaa tervejärkisyyttä. Kalastaja voi muita helpommin vastata kysymykseen: Mitä varten sinä elät?

Hän vastaa: Nauttiakseni elämästä – elämän lahjasta.

                                                 ¤¤¤

Kalastajan korviin kantautuu säikkyneen linnun kirkaisu, oudon eläimen tukahtunut ulvaisu metsästä tai kalan äkillinen loiskahdus vedestä; ja kalastajan mieli kirkastuu huolettomaksi. Hän tajuaa elämän leviävän edessään katettuna juhla-ateriana.

Ihminen uppoaa yleensä arkipäiväisiin askareihinsa ja joutuu täysin erilleen luonnosta. Vihdoin hän havahtuu tyrmistyneenä huomaamaan, että hän ei tiedä elämänsä todellista tarkoitusta ja päämäärää, ja hän päättää vallata oman elämänsä uudelleen.

                                             ¤¤¤

Ikätoverini, amerikkalainen menestyskirjailija Paul Auster ja Australian Adelaidessa asuva kirjallisuuden professori J.M.Coetzee kirjoittivat hienon kirjeenvaihtokirjan (Tässä ja nyt. Kirjeitä ystävyydestä. Kustannusosakeyhtiö Tammi 2013).

Legendaarisen Tammen keltaisen kirjaston tuorein uutuus pysäyttää lukijan monessa kohtaa.

Minut sai alleviivaamaan sivulla 225 ollut Coetzeen kirje, missä hän suomii kovin sanoin maailman menoa.

…Noin vuoden 1970 jälkeen planeetan johtoon on propagoitu ja yllytetty ja päästetty valloilleen perin alhainen näkemys ihmisistä koneina, jotka ajavat vain itsekkäästi taloudellista etuaan ja kamppailevat kaikki keskenään aineellisista ryöstösaaliista (ekonomia: juontuu sanoista oikos ja nomos ja tarkoittaa taloudenhoitoa).

…Näin on päässyt valloille viheliäinen käsitys politiikasta ja sen myötä perin halveksiva näkemys käytännön politiikasta. Nyt samat poliitikot, jotka eivät vähääkään vastustaneet tuota alhaista yhteiselonäkemystä, saavat silmilleen äänestäjien raivon ja halveksunnan, raivokkaan halveksunnan, kun he näkevät millaisia omaa etuaan ajavia koneita kaikki poliitikot ovat.

…Sana ’luottamus’ on menettänyt kaiken uskottavuutensa. Jos nykyään joku poliitikko menisi lausumaan julkisesti nämä sanat: ¨Pyydän teitä luottamaan minuun¨, hänet naurettaisiin nurin, vaikka hän sanoisi sen kuinka tosissaan.

                                                ¤¤¤

Olen arvostanut vuosikymmenet Alberto Moravian kirjallista lahjakkuutta Roomattaren jo ajat sitten luettuani, mutta vasta nyt käsiini osui Mirjam Polkusen vuonna 1996 suomentama ja Tammen julkaisema Moravian elämä, jonka Alain Elkann kirjoitti.

Tässä kirjassa minut pysäytti Moravian kertomus matkastaan Sveitsin Zürichiin tapaamaan psykoanalyysin mestaria Carl Gustaf Jungia.

Moravia sai kuulla Jungin uusimmasta teoksesta Symbolik des Geistes (Hengen symboliikka). Tässä teoksessa ajattelija esittelee omia näkemyksiään Pyhän kolminaisuuden dogmiin.

Kristillinen dogmi on Jungin mukaan kollektiivinen psyyken symboli: Isä symboloi tietyllä tavalla primitiivistä vaihetta, Poika välivaihetta ja Pyhä Henki kolmatta vaihetta.

Carl Jung halusi lisätä Pyhään kolminaisuuteen vielä neljännen jäsenen, hämärän ja tiedostamattoman tehtävän toteuttajan – paholaisen.

                                                      ¤¤¤

Ihmismielen syvyyksissä askaroineen Jungin mielestä muinaisina aikoina paholaisella, siis tiedostamattomalla oli suora suhde henkeen, siis tietoisuuteen.

Tuo suhde oli kaiken kaikkiaan hyväksi, koska tietoisuus ruokki valoaan tiedostamattoman pimeällä; siis positiivista tiedostamattoman negatiivisuudella, järkeä tiedostamattoman vaistonvaraisuudella.

Muinaiset uskonnot käyttivät tunsivat tuon suhteen tietoisen ja tiedostamattoman välillä ja käyttivät sitä hyväkseen.

Jung päätteli, että kristinuskosta ja ennen kaikkea uskonpuhdistuksesta lähtien tiedostamattomasta, siis paholaisesta, tuli yhä enemmän ja enemmän torjuttu, tukahdutettu, unohdettu ja poistettu.

¨Saatanallisessa ylpeydessään pohjoinen protestantti uskoi tulevansa toimeen ilman paholaista. Mutta silloin, saaden voimaa juuri tästä perinpohjaisesta tukahduttamisesta, tiedostamaton purkautui tuhoisalla ja paholaismaisella tavalla aiheuttaen suuren katastrofin.¨

                                                ¤¤¤

Näin Carl Jung löysi synkät juuret ensimmäiselle ja toiselle maailmansodalle sekä natsien rikoksille ihmisyyttä vastaan.

Tämän päivän kauheuksien juuret saattavat versoa samasta maaperästä.