Sukupolvien kultainen ketju

Sukupolvien kultainen ketju

Käväisimme Kauhavalla tuossa ’ruman vallesmannin’ kaupungissa, missä käteen osui maakunnan valtalehti Ilkka. Ei varmaan ollut sattumaa, että lehdessä oli kaksi isoa, paikallista lukijakuntaa puhuttelevaa juttua: painotuoreet Knuutilanraitin ja Laihian Perälänkylän ikiomat perinnehistoriat.

                                          ¤¤¤

Kirjojen tekijät olivat tulleet täsmälleen samoihin aatoksiin, kuin tämän kolumnin kirjoittaja. Suomalaisten kylien suuri tarina nousee kyläkirjoista kuin luonnonvoima.

En tiedä tarkkaan, milloin Suomessa alettiin puhua ihmisen juurista. Tämän käsitteen lanseerasi kuitenkin vuonna 1976 musta kirjailija Alex Haley menestysromaanillaan Juuret.

Gambiasta kidnapatun Kunta Kinten juuret löytyivät pienestä Juffuren kylästä. Seitsemännessä sukupolvessa tämän orjan jälkeläiseksi ilmoittautunut Haley nousi sukututkimuksellaan maailmanmaineeseen.

                                         ¤¤¤

Alahärmän Knuutilanraitin ja Perälänkylän historiallisen kuvateoksen tekijät vakuuttivat eri haastatteluissa kuin yhdestä suusta, että ihmiselle on hyväksi tietää, mistä tulee – jotta tietää minne menee. Ihmisen on hyvä olla jostakin kotoisin.

Pienestä Vähän-Pennon kylästä lähteneenä olen pörhistellyt lukemattomat kerrat niskavillojani, kun olen tavannut urbaaneissa ympäristöissä tyhmänpöyhkeitä nousukkaita, jotka arvottavat ihmisiä asuinpaikan mukaan.

Tämä luoti on liian monen maaseutukylien kasvatin herkässä itsetunnossa tiennyt paikkansa. Varmasti minunkin, mutta enää eivät typerät haukut haavaa tee.

Viimeisen 40-50 vuoden aikana maaseutukylien hieno imago on ’ryssitty’ maan rakoon poliitikkojen sanaisilla taistelutantereilla, missä palkansaajien ja maatalouselinkeinon väliset nokittelut ovat nostattaneet syvää kaunaa puolin ja toisin. Siinä ei haukkumanimillä ja pilkkakirveillä ole ollut äärtä, ei laitaa.

                                           ¤¤¤

Lahjomaton historia avaa ja palkitsee aikanaan maaseudun kylien kymmenien vuosien henkisen kesantopellon. Se näkyy tuhansina kylähistorioina, kronikoina, kyläkirjoina, joita nousee sakeana vastavoimana globalisoituvalle maailmalle.

Vastavoima on aivan terve. Helsingin Pohjoisrannassa suurimman osan elämästään viettänyt kulttuurin moniottelija Jörn Donner oivaltaa hienosti paikallisuuden merkityksen. Vaikka Eurooppa yhdentyy, ihminen tarvitsee aina puun, johon nojata ja pläntin maata jalkojensa alle.

                                           ¤¤¤

Kylät ovat kantaneet Suomea sen raskaimpien kohtalonvaiheiden yli auttaen nälkävuosien kurimuksessa, kasvattaen Suomen talonpoikaisen armeijan keskeisen selkärangan, ruokkien sotaa käyvän maan ja luovuttaen yhteiskunnan rakennemuutoksen pyörteissä suuren osan väestään kaupunkien pyörien pyörittäjäksi.

                                           ¤¤¤

Kirjailija, sukututkija Jalmari Finne osoitti jo 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kirjoituksillaan suomalaisten maalaiskylien paikan historian virrassa.

Viljeltyyn seutuun jää meistä tavattoman paljon jäljelle. Elias Lönnrot istutti Laukon kartanon puistoon koivun, jonka aikanaan lahonneelta alkujuurelta nousee uusia versoja kymmenien ja satojen vuosien kuluttua samalla tavalla kuin Lönnrotin elämäntyöstä.

Kulje, lukijani, viljelyksilläsi ja katsele hedelmällistä maata, joka sinulle nyt antaa kättesi töiden siunauksena hedelmän, ja muista entisiä polvia, niin sinun mielesi tulee rauhalliseksi ja näet silloin elämän vahvoina, pitkinä urina etkä vain lyhyinä murusina, kirjoitti Finne.

                                              ¤¤¤

Jalmari Finnen elämäntyö on nousemassa uuteen kukoistukseensa. Siitä kertovat uuteen aikaan sijoitettu Tapani Baggen ja Mika Launiksen Kiljusen uusi herrasväki (Satukustannus Oy 2012).

Kangasalan suuri poika keksi Kiljusen herrasväen aikoinaan oivaksi rahasammoksi, jolla hän palkkasi puolentusinaa tutkijaa laatiessaan Suomen asutuksen yleisluetteloa – ponnistusta, joka kantaa hedelmää sukututkimuksessa tänäkin päivänä.

Kaupunkilaisena koko aikuisen elämänsä viettänyt Finne ymmärsi syvältä ja sydämellä suomalaisten maaseutukylien sukupolvien kultaisen ketjun.

Erityisen kauniisti Finne puhui suomalaisesta emännästä.

Suomalainen emäntä on tämän kansakunnan pitänyt koossa, pitänyt suvut yhdessä, säilyttänyt talot sukupolvesta toiseen.

                                            ¤¤¤

Aikojen unohdus peittää sekä miehet että naiset. Mutta kun unohduksen verhoa poistetaan, niin emännän arvo nousee Finnen mukaan suuremmaksi kuin nykyaika käsittääkään.

Miehet eivät ole tämän kansan historian kankaassa muuta kuin kuteita; eivät muuta kuin kuteita. Vahvan ja lujan loimen luovat naiset.