torstai 8. elokuuta 2013

Olet soiva; iske kitarasi tuleen!




Useammankin tiedemiehen ja -naisen voimin on viime aikoina luodattu yhtä ihmisen  alkukantaisimpaan toimintoon - musiikkiin ja lauluun - liittyvää pitkää kehityskaarta, jonka ei soisi katkeavan koskaan.
Tapio Rautavaara kiteytti ihmiskunnan suuren lahjan laskiessaan 1970-luvun alussa laulajatovereiden kukkaseppeleen Olavi Virran arkulle:
¨Ola, taivaassakin lauletaan.¨

                                      ¤¤¤
Ei ole sattumaa, että laulun syviä juuria etsitään nyt; aikana, jolloin yksilön ego- ja ekoistisuus ovat yhtä aikaa suuressa huudossa.
Syy on selvä. Meiltä puuttuu yhteisöllisyyttä. Meiltä puuttuu turvallisuuden tunnetta, mitä ihmisen perimään kirjoitettu yhteinen lauluksi kutsuttu ääntely on aikojen alusta lähtien merkinnyt.
Karaoke kuvaa hyvin aikaamme. Karaoke onkin loistava itseilmaisun väline, mutta se ei liimaa yhteisöä niin kuin laulu, johon kaikki yhtyvät ja kukin kraakkuu mukana sillä äänellä minkä luoja on suuressa viisaudessaan antanut.
Tämä aika ei kaipaa mitään niin kipeästi kuin yhteisen laulun taikaa ja turvaa.

                                     ¤¤¤
Tampereen yliopiston musiikintutkimuksen laitoksen professori Timo Leisiö piti Tieteen päivillä mielenkiintoisen esitelmän musiikin ja laulun yhdeksästä evoluutiovaiheesta.
Leisiö viittasi pirkanmaalaisen musiikkileikkikoulun opettajan Lea Leinosen johtaman työryhmän ällistyttäviin tuloksiin.
Vaikka malakiapinoiden ja ihmisen aivojen välillä on yli 20 miljoonan vuoden aikaero, ihmislapset kykenevät tulkitsemaan malakien esikielellisten ääniviestien sanomat. Toisaalta myös ihmisäidit käyttävät samoja äänisymboleita kuin malakiäidit kommunikoidessaan esikielellisten vauvojensa kanssa.

                                        ¤¤¤

Professorin johtopäätös on kirkas: melodian, rytmin ja äänenvärin vaihteluille perustuvan tunneviestinnän ainekset ovat siirtyneet nykyihmiseen, mutta samalla ne ovat olleet kaikkien nyt jo sammuneiden Homo-suvun lajien keskinäisen kommunikoinnin yhteisinä aineksina.
Kyseessä oli ja on yhä - sanaton laulu.

                                        ¤¤¤

Aivojen pinnalla sijaitsevien niin kutsuttujen peilisolujen ansiosta varhainen ihminen on alkanut toistaa oppimaansa äänikommunikaatiota siinä kuin käden taitojakin.
Voidaan arvioida, että jo yli miljoona vuotta sitten elänyt Homo ergaster käytti  äänien, eleiden ja liikkeiden täydentämää laulullista kommunikointitapaa.
Niistä ajoista lähtien ihmisen keskeisin keino luoda turvallisuudentunnetta = yhteisöllisyyttä = yhteislaulu.

                                       ¤¤¤
Amerikkalainen tutkija Gottfried Schlaug osoitti Yhdysvaltain tiedeviikoilla puheen ja musiikin syvän kytköksen kertoessaan, miten aivovauriossa puhekykynsä menettäneet palauttivat sanojen merkityksen suuhunsa hyräilemällä. Musiikin melodiaa käsittelevä, vaurioilta säästynyt oikea ohimolohko pelasti pinteestä.
Hyräilyn ja laulun äänteet ovat mitä todennäköisimmin ihmisen puheen esiaste.

                                         ¤¤¤
Kaipaan takaisin ihmisen sisältä kumpuavaa, harmonisen soinnukasta tai paremman puutteessa kirveelläveistetyn karheata yhteislaulun voimaa samalla innolla kuin kirkkoherra emerita Antero Honkkila, joka taannoin kesäiltana tavatessamme kysäisi - miksi missään ei enää lauleta vanhoja kansakouluaikaisia lauluja?
Maa ponteva pohjolan äärellä on, mutta löytyykö laulajia.

                                          ¤¤¤
Ylöjärven pitkäaikainen kanttori Aija-Leena Ranta opettaa ranskalaisen professorin Iegor Reznikoffin kehittämää kokonaisvaltaista ilmaisua - harmonista laulua, jonka juuret juontuvat suullisen tradition kautta aina varhaiskristilliseen perinteeseen saakka.
Harmonisen laulun perusidea on tuottaa fyysisellä ja henkisellä tasolla ihmiseen syvästi vaikuttavaa ääntä ilman säestystä; antaa äänen soittaa laulajaa.
Ääni pyritään aistimaan koko kehossa hiuksista varpaisiin saakka, myös silloin kun ei itse laula. Mielikuvien avulla ääni kimaltelee kuin helmi.

                                        ¤¤¤
Kannatan yhteislaulutradition elpymistä kaikin voimin, vaikka kansakoulussa laulunumeroni oli suora viiva. Syynä oli selvästi arkuuden tuoma rimakauhu. Opettajalla oli näin jälkikäteen muistellen salavihkaista huumoria. Ne, jotka eivät suostuneet laulamaan kokeissa, saivat pihistä opettajan korvaan kahden kesken. Arvatkaapa mikä oli laulettavan laulun nimi?
-     Korvin avoimin ja herkin.
                                        ¤¤¤
Harmonisen laulun opetuksessa on se hyvä puoli, että lähtötasovaatimuksia ei esitetä. Tärkeintä on kiinnostus ja halu yhteiseen, elämän suurta ylistystä huokuvaan ja  vahvistavaan tunnekokemukseen.
Chileläistä runoilijaa Pablo Nerudaa vapaasti siteeraten. Olet soiva; iske kitarasi tuleen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti