keskiviikko 28. elokuuta 2013

Elää kukkimisen hurmaa




Kesämieleen pilvilaineitten lailla lipuneet, Helena Eevan kirjoittamat Suopursu kukkii-laulun sanat avasivat elokuisen puolipäivän mustikkaretkellä Pandoran lippaan.
Kannon nokassa huoahtaessa suopursun ikimetsäiset tuoksut laajenivat marjanpoiminnan meditatiivisessa rauhassa arvaamattoman aikamme pähkäilyyn ja Veikko Huovisen Hamsterit-kirjan kautta näyttämötaiteen grand old man Matti Raninin Äijänsaaren vihreisiin tomaatteihin saakka.

                                          ¤¤¤
Suopursu kukkii, rahkasammal aava rannaton on täynnä tuoksua mi hurmaa, huumaa.
Sen jäykkä varsi ylpeästi kantaa kukinnon, maan puoleen taipumatta yhtään tuumaa.
Tuo karu kasvumaa, ei saata lannistaa, sen sielua niin ylpeää ja kuumaa.
Suopursu rahkasammalesta nousee niin kuin puu; ei juurtuisi se kukkapenkin multaan. Sen varsi taittuu ennemmin kuin vaivoin kaareutuu, se tuhlaa ennemmin kuin jakaa tultaan.
Ei karu kasvumaa, nyt saata lannistaa, suon kukkaa, joka katsoo päivän kultaan.

                                         ¤¤¤

Samalla marjasuollani ahkeroi ruskeassa kesäturkissaan tuuheahäntäinen orava, joka vipeltää sienihattu suussaan kohti talvivarastointiin sopivaa oksanhaaraa.
Ei kurren ole tarvinnut lukea Veikko Huovisen vuonna 1957 julkaisemaa Hamsterit-kirjaa, jotta tietäisi mitä muutaman kuukierron jälkeen tapahtuu:
Yöllä myrsky kyyristyy loikkaan, sen hännänpää heilahtaa ja sitten se ryntää karjuen eteenpäin. Yli tundran, yli tunturien, soiden ja järvien käy kiireinen taival. Kokonaiset lumipilvet pudota mäiskähtelevät maahan, niin että pölinä käy.
                                         ¤¤¤

Orava tietää luonnostaan, että ruoka ja lämmin pesä ovat poikaa talvipakkasilla; ilman niitä ollaan äkkiä oikokoipisten pataljoonassa.
Kuitenkin ihmiset luottavat kuin pukki sarviinsa, että sähköä tulee töpselistä, vettä hanasta ja ruokaa haetaan lähimarketista maailman tappiin saakka. Nirppanokkaisimmat lakkaavat syömästä kananmuniakin sillä siunatulla hetkellä, kun heille selviää mistä ne tulevat.
Veikko Huovinen harrasti talvivarastojen hykerryttävässä kuvailussa hyperbolaa – rankkaa liioittelua – mutta kirja ei suotta saanut aikoinaan Maila Talvion palkintoa; mummonmarkoissa peräti 400 000 markkaa.
Hamsterihan oli noin nelikymppinen yksinäinen eläjä, joka hankkii voita leivän päälle kirjoittelemalla lehtiin talvivarastoinnin välttämättömyydestä. Lemmikkikaverina tällä kylässä hieman vieroksutulla Hamsterilla on Minni-hiiri, joka asustelee lasiovellisessa kirjahyllyssä. Tupaan kätketään ruokaa siimahännän talvivarastointia varten. Isäntä tarkkailee lasin takaa ystävänsä toimia.

                                                   ¤¤¤

Kun lähistölle muuttaa veikkausvoitollaan paistatteleva Rurik-niminen mies perheineen, Hamsteri usuttaa naapurin intohimonsa pariin.
Itse kerätyistä marjoista tehdään saavikaupalla hilloja, lintupaisteja kerätään aitan orsille nippukaupalla, lampaan lihaa palvataan kärrykuormittain, jauhoja kymmeniä säkkejä. Perheenjäsenille varataan villaa ylle ja alle sekä tervataan sukset jokaiselle.
Kun hyinen viima alkoi puhaltaa Barentsinmereltä ja lumi lentää kohtisuoraan, Hamsteri ja Rurik asettuivat kellarin turvaan syömään hyvällä mielellä eväitä ja naukkailemaan kulmahyllyyn varattua paloviinaa. Kaukana kavala maailma.

                                           ¤¤¤
Hamstraajat tiesivät hyvin, että kaikki on väliaikaista vain. Veikkausvoittajan arki koitti, kun rahat loppuivat ja keväällä myös kellarin aarteet oli nautittu parempiin suihin. Väliaikaista kaikki on vain.
Hamsterit-kirjasta tuli kulttiteos, jonka jalustan kiillottivat eri linjoilla kritiikeissään monesti olleet Tuomas Anhava, Matti Kuusi ja Rafael Koskimies.
Tämä kirja kestää aikaa. Homo Sapiens-ihmislajia on dominoinut aikojen alusta saakka pieni hamsteri. Aina pitää saada kasan päälle lisää mahaa; tai sitten rahaa.

                                          ¤¤¤

Näyttelijä, teatterineuvos Matti Ranin osoittaa kultivoitunutta hamsterihenkeä vuonna 2006 Teoksen kustantamana ilmestyneessä mehevässä kirjassa Vohveleita ja tillinvarsia.
Ylöjärven Äijänsaari ja kesähuvila Äijännokka ovat Raninien monen sukupolven lintukoto, jonka ’ökyviljelyksiin’ kuuluu: ¨Sieniä, muutama mustikka ja puolukkakin, kolme omenapuuta ja neljä viinimarjapensasta sekä neljä karviaispensasta, jotka tuottivat runsaan sadon. Mutta ei tehrä tästä ny numeroo.¨
Matti Raninin etikkasieni-, omena-pihlajanmarjasose-reseptit saavat veden kielelle ja sokerina pohjalle tarjoillaan ikivanha resepti.
Äijänsaaren vihreät tomaatit: Keitä liemi mausteineen (sokeria, etikkaa, neilikkaa ja kanelia). Puhko parsinneulalla, sukkapuikolla tai teroitetulla tulitikulla runsaasti reikiä tomaatteihin, niin että ne eivät kuumetessaan repeä. Kuuma mausteliemi kaadetaan tomaattien päälle. Annetaan seistä kattilassa pari päivää.
Kun tomaatit ovat pehmenneet, kaadetaan liemi siivilän läpi toiseen kattilaan, jotta mausteet voidaan poistaa. Ota sopivan kokoinen purnukka esiin. Desinfioi se uunissa 100 asteessa ja nostele sitten tomaatit varovasti purkkiin. Liemi kaadetaan jäähtyneenä tomaattien päälle niin, että ne täysin peittyvät. Jos ne ovat jääneet vähän koviksi, kaadetaan liemi niiden päälle hyvin kuumana. Varo, ettei lasipurkki halkea.  Tämä toistetaan niin monesti että tomaatit ovat pehmeitä.
Kokin pitää maistella säilöntäliuosta ahkerasti, jotta se varmasti miellyttää makuhermoja.

                                          ¤¤¤

Elämä jatkuu täydellä painolla; vain eläjät muuttuvat.
¨Suopursu kukkii, vaikka suvi loppuu lyhyeen; yöt pitenevät tuoden hallan turmaa.
Jääriitteeseen kun kiertyy musta peili silmäkkeen, syysvihuri sen taittaa, riipii, surmaa.
Vaan peljätä ei saa, se tuskaa kuolemaa – mi tahtoo nähdä kukkimisen hurmaa.¨

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti