Kesämieleen
pilvilaineitten lailla lipuneet, Helena Eevan kirjoittamat Suopursu
kukkii-laulun sanat avasivat elokuisen puolipäivän mustikkaretkellä Pandoran
lippaan.
Kannon
nokassa huoahtaessa suopursun ikimetsäiset tuoksut laajenivat marjanpoiminnan
meditatiivisessa rauhassa arvaamattoman aikamme pähkäilyyn ja Veikko Huovisen
Hamsterit-kirjan kautta näyttämötaiteen grand old man Matti Raninin Äijänsaaren
vihreisiin tomaatteihin saakka.
¤¤¤
Suopursu
kukkii, rahkasammal aava rannaton on täynnä tuoksua mi hurmaa, huumaa.
Sen
jäykkä varsi ylpeästi kantaa kukinnon, maan puoleen taipumatta yhtään tuumaa.
Tuo
karu kasvumaa, ei saata lannistaa, sen sielua niin ylpeää ja kuumaa.
Suopursu
rahkasammalesta nousee niin kuin puu; ei juurtuisi se kukkapenkin multaan. Sen
varsi taittuu ennemmin kuin vaivoin kaareutuu, se tuhlaa ennemmin kuin jakaa
tultaan.
Ei
karu kasvumaa, nyt saata lannistaa, suon kukkaa, joka katsoo päivän kultaan.
¤¤¤
Samalla
marjasuollani ahkeroi ruskeassa kesäturkissaan tuuheahäntäinen orava, joka
vipeltää sienihattu suussaan kohti talvivarastointiin sopivaa oksanhaaraa.
Ei
kurren ole tarvinnut lukea Veikko Huovisen vuonna 1957 julkaisemaa Hamsterit-kirjaa,
jotta tietäisi mitä muutaman kuukierron jälkeen tapahtuu:
Yöllä
myrsky kyyristyy loikkaan, sen hännänpää heilahtaa ja sitten se ryntää karjuen
eteenpäin. Yli tundran, yli tunturien, soiden ja järvien käy kiireinen taival.
Kokonaiset lumipilvet pudota mäiskähtelevät maahan, niin että pölinä käy.
¤¤¤
Orava
tietää luonnostaan, että ruoka ja lämmin pesä ovat poikaa talvipakkasilla;
ilman niitä ollaan äkkiä oikokoipisten pataljoonassa.
Kuitenkin
ihmiset luottavat kuin pukki sarviinsa, että sähköä tulee töpselistä, vettä
hanasta ja ruokaa haetaan lähimarketista maailman tappiin saakka.
Nirppanokkaisimmat lakkaavat syömästä kananmuniakin sillä siunatulla hetkellä,
kun heille selviää mistä ne tulevat.
Veikko
Huovinen harrasti talvivarastojen hykerryttävässä kuvailussa hyperbolaa –
rankkaa liioittelua – mutta kirja ei suotta saanut aikoinaan Maila Talvion
palkintoa; mummonmarkoissa peräti 400 000 markkaa.
Hamsterihan
oli noin nelikymppinen yksinäinen eläjä, joka hankkii voita leivän päälle
kirjoittelemalla lehtiin talvivarastoinnin välttämättömyydestä.
Lemmikkikaverina tällä kylässä hieman vieroksutulla Hamsterilla on Minni-hiiri,
joka asustelee lasiovellisessa kirjahyllyssä. Tupaan kätketään ruokaa
siimahännän talvivarastointia varten. Isäntä tarkkailee lasin takaa ystävänsä
toimia.
¤¤¤
Kun
lähistölle muuttaa veikkausvoitollaan paistatteleva Rurik-niminen mies
perheineen, Hamsteri usuttaa naapurin intohimonsa pariin.
Itse
kerätyistä marjoista tehdään saavikaupalla hilloja, lintupaisteja kerätään
aitan orsille nippukaupalla, lampaan lihaa palvataan kärrykuormittain, jauhoja
kymmeniä säkkejä. Perheenjäsenille varataan villaa ylle ja alle sekä tervataan
sukset jokaiselle.
Kun
hyinen viima alkoi puhaltaa Barentsinmereltä ja lumi lentää kohtisuoraan,
Hamsteri ja Rurik asettuivat kellarin turvaan syömään hyvällä mielellä eväitä
ja naukkailemaan kulmahyllyyn varattua paloviinaa. Kaukana kavala maailma.
¤¤¤
Hamstraajat
tiesivät hyvin, että kaikki on väliaikaista vain. Veikkausvoittajan arki koitti,
kun rahat loppuivat ja keväällä myös kellarin aarteet oli nautittu parempiin
suihin. Väliaikaista kaikki on vain.
Hamsterit-kirjasta
tuli kulttiteos, jonka jalustan kiillottivat eri linjoilla kritiikeissään
monesti olleet Tuomas Anhava, Matti Kuusi ja Rafael Koskimies.
Tämä
kirja kestää aikaa. Homo Sapiens-ihmislajia on dominoinut aikojen alusta saakka
pieni hamsteri. Aina pitää saada kasan päälle lisää mahaa; tai sitten rahaa.
¤¤¤
Näyttelijä,
teatterineuvos Matti Ranin osoittaa kultivoitunutta hamsterihenkeä vuonna 2006
Teoksen kustantamana ilmestyneessä mehevässä kirjassa Vohveleita ja tillinvarsia.
Ylöjärven
Äijänsaari ja kesähuvila Äijännokka ovat Raninien monen sukupolven lintukoto,
jonka ’ökyviljelyksiin’ kuuluu: ¨Sieniä, muutama mustikka ja puolukkakin, kolme
omenapuuta ja neljä viinimarjapensasta sekä neljä karviaispensasta, jotka
tuottivat runsaan sadon. Mutta ei tehrä tästä ny numeroo.¨
Matti
Raninin etikkasieni-, omena-pihlajanmarjasose-reseptit saavat veden kielelle ja
sokerina pohjalle tarjoillaan ikivanha resepti.
Äijänsaaren
vihreät tomaatit: Keitä liemi mausteineen (sokeria, etikkaa, neilikkaa ja
kanelia). Puhko parsinneulalla, sukkapuikolla tai teroitetulla tulitikulla
runsaasti reikiä tomaatteihin, niin että ne eivät kuumetessaan repeä. Kuuma
mausteliemi kaadetaan tomaattien päälle. Annetaan seistä kattilassa pari
päivää.
Kun
tomaatit ovat pehmenneet, kaadetaan liemi siivilän läpi toiseen kattilaan,
jotta mausteet voidaan poistaa. Ota sopivan kokoinen purnukka esiin. Desinfioi
se uunissa 100 asteessa ja nostele sitten tomaatit varovasti purkkiin. Liemi
kaadetaan jäähtyneenä tomaattien päälle niin, että ne täysin peittyvät. Jos ne
ovat jääneet vähän koviksi, kaadetaan liemi niiden päälle hyvin kuumana. Varo,
ettei lasipurkki halkea. Tämä toistetaan
niin monesti että tomaatit ovat pehmeitä.
Kokin
pitää maistella säilöntäliuosta ahkerasti, jotta se varmasti miellyttää
makuhermoja.
¤¤¤
Elämä
jatkuu täydellä painolla; vain eläjät muuttuvat.
¨Suopursu
kukkii, vaikka suvi loppuu lyhyeen; yöt pitenevät tuoden hallan turmaa.
Jääriitteeseen
kun kiertyy musta peili silmäkkeen, syysvihuri sen taittaa, riipii, surmaa.
Vaan
peljätä ei saa, se tuskaa kuolemaa – mi tahtoo nähdä kukkimisen hurmaa.¨
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti