Kymmenhaarainen joulukynttelikkö

Saaristomeren uloimman silmän, Utön majakkasaaren pyhäköstä loistaa tänäkin jouluna levollinen valo, kun kymmenhaaraisen hopeakynttelikön valkoiset vahakynttilät syttyvät ympärillä vellovan talvisen meren äärellä.

                                          ¤¤¤

Pieni kalliosaari, ihmisen kokoinen paikka; ympärillä aava meri ja taivas, jonka alla ensimmäisenä adventtina syttyvät ympäri kristikunnan kynttilät luomaan arjessaan tarpoville ihmisille toivoa ja joulun odotusta, kuin majakat merellä äärettömällä.

---

Joulun alla 1929 kolmimastoparkki Draken murskautui hyytävässä myrskyssä Utön edustalle. Kahdeksan läpimärkää merimiestä pelastautui 150 metrin päässä rannasta sijaitsevalle luodolle.

Utöstä nähtiin, miten miehet takertuivat epätoivoisesti toisiinsa etsimään lämpöä luihin ja ytimiin tunkevaa kylmyyttä vastaan. Myrskyn nostattama vesi huuhtoi vaahtopäinä kallioluotoa; tähän rajuilmaan ei yksikään pelastaja ei saarelta voinut lähteä.

Vuorokauden painajaisen jälkeen kaksi miestä lähti luodolta uimaan Utön rantaan. Nuori ja heiveröinen poika selvisi, vaikka jäinen myrsky jäädytti hänen päänsä suureksi, kohmeiseksi palloksi. Isokokoinen konemestari juuttui kivien väliin ja murskautui aallokossa.

Pelastajilla ei ollut vieläkään mitään asiaa merelle, mutta rannalle kyhättiin nopeasti laudoista risti ja tähti. Ne kertoivat luodolla värjötteleville karulla tavalla, miten merimiestovereille oli käynyt.

Meren vähän rauhoituttua utöläiset pääsivät vihdoin pelastamaan luodolle jääneitä. Kahdeksasta miehestä kolme oli paleltunut kuoliaaksi.

                                              ¤¤¤

Toisena adventtina syttyvät rauhan kynttilät ja kädet hiljentyvät rukoukseen. Rauhaa maailmaan; sovintomieltä; rauhoittumista ja levollista mieltä jokaiseen sydämeen.

---

Toisen maailmansodan rauhantekojen jälkeen alkoi kiivas jälleenrakennus ja tavarankuljetus. Amerikkalainen Rosie the Riveter eli suomennettuna Niina Niittaaja edusti propagandassa uuden uljaan maailman ronskeja laivanrakentajanaisia, joiden aherruksena syntyi jättimäisen jälleenrakennushankkeen aikana muiden muassa 147-metrinen höyrylaiva Park Victory.

Sotien jälkeen kivihiili oli Suomessa halkojen ohella elintärkeä polttoaine. Niin merikapteeni Allen Louis Zepp suuntasi s/s Park Victoryn monen tonnin hiililastissa joulun alla 1947 kohti Pohjolaa ja Suomea.

Alus ankkuroitui redille Utön ulkopuolelle jouluaaton jo hämärtyessä. Luotsi Nestor Lindström nousi pienten maininkien vanavedessä köysitikkaita pitkin laivaan.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan Park Victoryn miehistön oli määrä ilahduttaa suomalaisia sotaorpoja joulupäivänä Helsingissä, mikä oli määränpää. Paketeissa oli kuutisenkymmentä villapaitaa, Amerikan herkkuja ja muita lahjoja.

Turusta tuli tieto, ettei hinausapua ole jouluaattona saatavilla, joten miehistö sopeutui viettämään jouluyön ankkurissa Utön edustalla. Hinaajaa tarvittiin turvalliseen matkantekoon rannikoilla sodan jälkeen raivaamatta jääneiden miinojen vuoksi.

Jouluillallisen ja kotiin Atlantin taakse lähetettyjen radioviestien jälkeen suurin osa miehistöstä meni yöpuulle hytteihinsä; komentosillalle jäi vain vahtiperämies; seuranaan taivaan tähdet ja mustana loiskuva meri.

                                          ¤¤¤

Iltayön aikana myrsky nousi kuin hiipien ja kohta vihurit ulvoivat yhdeksän boforin voimalla. Luotsi heräsi keskellä yötä, kun laiva keinui muurina ryöppyävässä lumituiskussa poikittain karilla. Irtosi kuitenkin hetken päästä; miltei heti perään alus vavahteli ankkuriketjun pettäessä. Höyrynpainetta ei tässä rytinässä ehditty nostamaan ja kun yksi kattila oli poissa pelistä; laiva lähti ajelehtimaan pimeään yöhön.

Jouluyön painajainen alkoi. Parin tunnin taistelun jälkeen aluksen höyrykattila räjähti karilleajosta saadun vuodon seurauksena. Park Victoryn kaiuttimet, tyfonit, pauhasivat keskellä 29 boforiksi yltynyttä rajuilmaa miehistölle laivanjättökäskyä.

Syntyi sekasorto; monet hyppäsivät suoraan laidan yli hyiseen mereen; yksi pelastusvene kaatui, toisen köydet takertuivat laskettaessa Park Victoryyn. Silloin kapteeni Zepp nousi takaisin laivaan ja irrotti sotkeutuneen köyden.

Konehuoneen kello pysähtyi aikaan 02.53 ja telegrammi asentoon: ¨täysillä taakse¨.

Laiva upposi parissakymmenessä minuutissa lähes viidenkymmenen metrin syvyyteen.

Jouluyön lumimyrsky kätki tuuleen huudetut rukoukset, hädän ja tuskan.

                                           ¤¤¤

Kolmantena adventtina syttyy todellisen rakkauden, uhrautuvan lähimmäisenrakkauden kynttilä.

---

Luonnonvoimien kanssa elämään sopeutuneet utöläiset näkivät mereltä ammutut hätäraketit.

Ensimmäiset pelastajat saapuivat yhteysvene SP39:llä Park Victoryn lähelle puoli viideltä jouluaamuna ja poimi kyytiinsä sekä luotsi Lindströmin että kapteeni Zeppin pelastusveneiden miehistön. Meren huuhtomalle kallioluodolle uineita ei pystytty auttamaan ennen kuin mantereelta hinattiin soutuvene.

Utössä palvelleet varusmiehet palelivat jouluaterian jälkeen parakissaan, koska tuuli tuiversi seinien raoista sisään niin että joulukuuseen kuivumaan ripustetut jalkarätit heiluivat.

Pelastustöíhin kesken unien komennetut muistelivat myöhemmin Turun Sanomien haastattelussa, että linnakkeella myrsky raivosi niin, ettei kävellen pysynyt pystyssä. Pelastajien oli kontattava rantaan.

Heittoliinan avulla pientä soutuvenettä kiskottiin luodon ja yhteysveneen välillä. Kylmissään ja jääkoppuraksi muuttuneiden vaatteiden keskellä kekona toisiaan lämmittävä ryhmä vaati saada ensimmäisenä turvaan 72-vuotiaan perämiehensä, vaikka hän oli jo eloton.

Linnakkeella miestä yritettiin elvyttää pitkään. Tuloksetta.

Merimiehiä vietiin saunaan lämpiämään ja öljyn tahrimia, tummaihoisia miehiä hangattiin puhtaaksi vähän liiankin kanssa; afrikkalaista geeniperimää kantaneita ei näillä leveysasteilla koskaan aiemmin ollut kukaan nähnyt.

Kapteeni Zepp muisteli vielä vuosien kuluttua hämmästellen utöläisten uhrautuvaisuutta. Vanha saaristolaismuija oli lämmitellyt hänen tunnottomaksi paleltuneita jalkojaan pitkät tovit reisiensä välissä.

                                              ¤¤¤

Neljäntenä adventtina joulu on jo ovella; pimeyttä valaisemaan syttyy ilon ja kiitollisuuden kynttilä; tuo armon valkokyyhky. Käy toive versomaan.

----

Park Victoryn 48-hengen miehistöstä palasi Atlantin taakse 38 merimiestä. Kymmenen ihmisen kohtalona oli hyytävä Itämeri.

Kiitoksena jouluyön pelastustoimista urhoolliset utöläiset saivat Amerikasta arvokkaan kunniataulun ja kuudenkymmenen kilon kahvisäkin, mikä oli sodanjälkeisessä Suomessa haluttua tavaraa.

Utössä pidettiin kuolleiden merimiesten muistoa rahaakin arvokkaampana. Iso osa kahvisäkistä myytiin ja rahalla ostettiin kymmenhaarainen kynttelikkö, jonka jokaiseen haaraan kirjoitettiin näille vesille jääneen merimiehen nimi.

Tänäkin jouluna kymmenen kynttilää syttyy vaatimattomassa puukappelissa. Valo heijastuu ikkunoihin, joista avautuu aava meri ja muistomerkki: risti ja tähti.

Risti mereen menehtyneiden muistoksi.

Joulun tähti sen vuoksi, että meillä yhä on toivoa.

Kun helvetti jäätyi Raatteen tiellä...

Itsenäisyyspäivän alla lueskelin tietokirjailija Mika Kuljun kiitettyä teosta (Raatteen tie – jäätynyt helvetti. Gummerus 2013). Tämä kirja julkaistiin vuonna 2011 englanninkielisenä, tablet-tietokoneen iPad-versiona nimellä Frozen Hell – ja nyt ensi kertaa suomalaisena tietokirjana.

Kirjan ainutlaatuinen kuvitus puhuu puolestaan. Mustavalkoisista kuvista paljastuu sekä pienen maan legendaarinen, jopa ihmettä lähenevä kyky torjua jättimäinen vihollinen että sankarillisen historian kääntöpuoli ukrainalaisen 44. divisioonan kohtalonhetkistä; kun helvetti jäätyi Raatteen tiellä joulukuussa 1939.

Lukulamppuni sytyttämisen aikoihin nousi julkisuuteen myös Tieto Finlandialla palkitun Ville Kivimäen teos (Murtuneet mielet. Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945. WSOY 2013).

Kaikella on yhteys. Sotien mustalumisten talvien pitkää surun ja masennuksen viittaa kantavat monet veteraanien jälkipolvet hautaan saakka.

                                              ¤¤¤

Raakalaismaisesti armeijansa pienen Suomen kimppuun 1939 marraskuussa käskyttänyt Neuvostoliiton diktaattori Josif Stalin halusi katkaista talvisodan ensi päivinä Suomen kaulan aivan konkreettisesti Suomussalmelta Perämeren kaarelle saakka, kunnes vastaan tulisivat ruotsalaiset ja norjalaiset joille vedettäisiin vain kättä lippaan morjenstamisen merkiksi.

Stalinin syntymäpäivänä 21. joulukuuta 1939 oli tarkoitus viettää vähän isommat juhlat Suomen puolella.

Puna-armeijan valiojoukko, ukrainalainen 44. divisioona varustautui asianmukaisesti Oulussa pidettävään voitonparaatiin. Aseiden ohella kuormastoon lastattiin mm. iso määrä soittimia. Gramofonin soitantoa varten oli varattuna vino pino äänilevyjä, joista yhden kannessa nimi: Ota meidät vastaan, Suomi-kaunotar.

Suurta voitonjuhlaa varten varattiin lisäksi riittävästi vodkaa sekä yksi vankkurillinen kondomeja.

                                             ¤¤¤

Suomi-kaunotar antoi tylysti rukkaset ennen kuin kilometrien mittainen revohka pääsi rajan yli edes Suomussalmen kirkonkylään.

Rintamavastuun ottanut eversti Hjalmar Siilasvuo sai käskyn lyödä Raatteen tietä kohti Oulua suuntaava puna-armeija.

Alkuvaiheessa Kuomanjoen kannaksella oli vain 300 suomalaista torjumassa yli 15 000 sotilaan vahvuista, valiojoukkona pidettyä 44. divisioonaa.

Viidessä sodassa elämänsä aikana taistelemaan ehtinyt eversti nimitti kapeata kannasta Thermopylaiksi antiikin kreikan taisteluiden mukaan.

Thermopylain strategisesti tärkeässä solassa käytiin kuuluisa kaistelu, missä kuningas Leonidas ja 300 spartalaista kaatuivat vuonna 480 eKr. viimeiseen mieheen ylivoimaista persialaisvihollista vastaan.

                                             ¤¤¤

Mika Kulju päättelee monen muun talvisodan historiankirjoittajan kanssa, että talvi pelasti Suomen.

Suomea katkaisemaan lähetetty, lämpimään ilmastoon tottunut ukrainalainen divisioona oli kesävarusteissa. Vain päälliköt, hevosmiehet ja autonkuljettajat saivat huovikkaat jalkojensa suojaksi.

Yli 200 kilometrin marssilla Vienan Kemistä Suomen rajan pintaan paleltuivat monet ja Raatteen tielle päästessään koko 44. divisioona oli väsytetty valmiiksi, kun kärki kohtasi pienen suomalaisosaston.

Lumisessa metsässä ukrainalaiset olivat täysin oudoissa olosuhteissa; kaiken huipuksi kolonnan kimppuun metsästä hyökänneet, vähitellen lisävahvistuksia saaneet suomalaispartiot antoivat kuvan laajalle levittäytyneestä vastustajasta, mikä lisäsi sekasortoa.

Suomalaisten ainoa keino tuhota miesvahvuudeltaan, kalustukseltaan ja aseistukseltaan ylivoimainen vihollinen oli saarrostus- eli mottitaktiikka.

Sana motti oli otettu ensimmäisenä käyttöön Laatokan pohjoispuolella, missä Lemetin maaston valtauksen jälkeen alueelle rakennettiin viestikeskus ¨Motti¨. Nimen keksijää ei tiedetä.

Siilasvuon esikunnan pasmat olivat selvät. Raatteen tien divisioonan yhteydet itään katkaistaisiin ja noin kymmenen kilometrin mittainen marssirivistö kalustoineen katkaistaisiin ja paloiteltaisiin sivustaiskuilla motteihin, jotka sitten tuhottaisiin yksitellen.

                                           ¤¤¤

Ukrainalaisdivisioonan viettäessä Stalinin syntymäpäiviä 21. joulukuuta motitus oli edennyt jo perääntymistien katkaisuun. Koko divisioona pysäytettiin edestä ja takaa reilun viiden metrin levyiselle Raatteen tielle.

Kumpuileviin ja tasaisiin avomaastoihin perustunut puna-armeijan taistelutapa johti raivoisiin massahyökkäyksiin suoraan päin suomalaisten konekivääritulta.

Suurta mieshukkaa turrutettiin vodkalla, jota riitti. Mitä enemmän tovereita kuoli, sitä enemmän riitti jaettavaa.

Raatteen veteraani Vilho Kasala muisteli, että venäläiset tekivät mielipuolisen rynnäkön.

¨Venäläisille oli jaettu Stalinin syntymäpäivän kunniaksi ylimääräiset viina-annokset. He hyökkäsivät oikein päissään ja pystyssä kulkien päin suomalaisten linjoja. Venäläisillä ei ollut mitään mahdollisuuksia. Alatorniolainen Ahon Kalle ampui konekiväärillään yhdeksän vyötä (1800 patruunaa) putkeen, minkä jälkeen kuumennut piippu halkesi.¨

                                             ¤¤¤

Tammikuun kolmannen ja neljännen päivän välisenä yönä puuttuivat luonnonvoimat peliin, kun lämpötila laski – 30,5 asteeseen. Jäinen helvetti oli kylmenemässä.

Siilasvuon esikunta antoi 4. tammikuuta käskyn vihollisen täydellisestä lyömisestä.

Ukrainalaiset olivat jo pari päivää aiemmin antaneet luvan teurastaa ruoaksi hevosia.

Paniikki yltyi, kun yksi divisioonan jalkaväkirykmenteistä oli ollut ilman ruokaa jo viisi päivää.

Ukrainalaiset tekivät viimeisen epätoivoisen murtautumisyrityksen. Hyökkäyksen edellä ajettiin hevosia laukomaan miinoja, mutta eläimet kaatuivat suomaisten konekiväärituleen ennen maaliaan.

Aikalaisten kuvauksen mukaan ukrainalaiset olivat tiellä niin tiiviissä ryhmityksessä, että käytännössä jokainen suomalainen luoti osui elävään massaan.

¨Tuho oli totaalista. Palavat panssarivaunut valaisivat kapeaa tietä hevosten raatojen ja ruumiiden keskellä. Tammikuun kuudentena päivänä oli pakkasta jopa 34 astetta. Sinä päivänä Raatteen tie oli todellakin jäinen helvetti.¨

                                              ¤¤¤

Suomalaiset menettivät Suomussalmella noin 1000 sotilasta. Venäläisten kaatuneiden määrä arvioidaan 10 000-15 000 sotilaaksi.

Suomalaiset saivat Raatteen tieltä sotasaaliiksi enemmän kuin tarpeeseen tulleen kalustotäydennyksen, jolla aseistettiin joidenkin arvioiden mukaan yksi suomalainen divisioona:

4822 kivääriä, 106 konekivääriä, 190 pikakivääriä, 71 kenttä- ja ilmatorjuntatykkiä, 29 panssarintorjuntatykkiä, 14 ilmatorjuntakonekivääriä, 43 panssarivaunua, 10 panssariautoa, 260 kuorma-autoa, 20 traktoria, 2 henkilöautoa sekä 1170 hevosta.

                                              ¤¤¤

Talvisodasta oli tullut yksi maailman ensimmäisiä mediasotia, kun iso joukko kansainvälisiä huipputoimittajia raportoi pienen maan eloonjäämiskamppailusta: 3,7 miljoonan asukkaan Suomi vastaan noin 180 miljoonan asukkaan Neuvostoliitto.

Amerikkalaiset arvioivat jälkeenpäin, että Neuvostoliitto voitti sodan, mutta Suomi vei voiton propagandasodassa.

Raatteen tie on kansainvälisesti tunnetuin talvisodan taistelu, josta otetaan oppia maailman sotilasakatemioissa vuosikymmenestä toiseen; malliesimerkki määrällisesti ja materiaalisesti ylivoimaisen vastustajan lyömisestä.

                                               ¤¤¤

Raatteen tie oli hämmästyttävä historiallinen toisinto Joutselän taistelusta maaliskuulta vuonna 1555. Silloin Kivennavan luona käydyssä taistelussa 560 miehen suomalaisjoukko löi Juhon Maununpojan johdolla miesvahvuudeltaan kymmenkertaisen venäläisjoukon ahtaalla tiellä paksussa lumessa.

                                               ¤¤¤

Suomen itsenäisyys säilyi kovalla hinnalla.

Paikallisten kertomusten mukaan Raatteen tien ojissa virtasi keväällä veristä vettä.

Yksikään sodassa tavalla tai toisella osallisena ollut ei palannut siviilielämään samanlaisena kuin oli maataan puolustamaan lähtiessään.

Ville Kivimäen väitöskirja ja palkittu teos murtuneista mielistä avaa ansiokkaasti sotiin liittyvää vaiettua historiaa. Ehkä näistä asioista voidaan vasta nyt puhua ja kirjoittaa oikeilla nimillä.

Vajaa parikymmentä tuhatta suomalaista sotilasta joutui sotien aikana psykiatriseen hoitoon; eikä näitä passituksia annettu heppoisin perustein.

Nämä totaalisesti sairastuneet olivat vain jäävuoren huippu. Suomi kantaa vielä itsenäisyyden satavuotisjuhlissakin rippeitä sotien henkisestä taakasta joka oli murtaa lopullisesti vakaan, pohjoisen havumetsävyöhykkeen vuosisatojen virrassa kasvaneen sukupolvien ketjun selkärangan.

Teksti: Jorma Marttala