Elää kukkimisen hurmaa

Kesämieleen pilvilaineitten lailla lipuneet, Helena Eevan kirjoittamat Suopursu kukkii-laulun sanat avasivat elokuisen puolipäivän mustikkaretkellä Pandoran lippaan.

Kannon nokassa huoahtaessa suopursun ikimetsäiset tuoksut laajenivat marjanpoiminnan meditatiivisessa rauhassa arvaamattoman aikamme pähkäilyyn ja Veikko Huovisen Hamsterit-kirjan kautta näyttämötaiteen grand old man Matti Raninin Äijänsaaren vihreisiin tomaatteihin saakka.

                                          ¤¤¤

Suopursu kukkii, rahkasammal aava rannaton on täynnä tuoksua mi hurmaa, huumaa.

Sen jäykkä varsi ylpeästi kantaa kukinnon, maan puoleen taipumatta yhtään tuumaa.

Tuo karu kasvumaa, ei saata lannistaa, sen sielua niin ylpeää ja kuumaa.

Suopursu rahkasammalesta nousee niin kuin puu; ei juurtuisi se kukkapenkin multaan. Sen varsi taittuu ennemmin kuin vaivoin kaareutuu, se tuhlaa ennemmin kuin jakaa tultaan.

Ei karu kasvumaa, nyt saata lannistaa, suon kukkaa, joka katsoo päivän kultaan.

                                         ¤¤¤

Samalla marjasuollani ahkeroi ruskeassa kesäturkissaan tuuheahäntäinen orava, joka vipeltää sienihattu suussaan kohti talvivarastointiin sopivaa oksanhaaraa.

Ei kurren ole tarvinnut lukea Veikko Huovisen vuonna 1957 julkaisemaa Hamsterit-kirjaa, jotta tietäisi mitä muutaman kuukierron jälkeen tapahtuu:

Yöllä myrsky kyyristyy loikkaan, sen hännänpää heilahtaa ja sitten se ryntää karjuen eteenpäin. Yli tundran, yli tunturien, soiden ja järvien käy kiireinen taival. Kokonaiset lumipilvet pudota mäiskähtelevät maahan, niin että pölinä käy.

                                         ¤¤¤

Orava tietää luonnostaan, että ruoka ja lämmin pesä ovat poikaa talvipakkasilla; ilman niitä ollaan äkkiä oikokoipisten pataljoonassa.

Kuitenkin ihmiset luottavat kuin pukki sarviinsa, että sähköä tulee töpselistä, vettä hanasta ja ruokaa haetaan lähimarketista maailman tappiin saakka. Nirppanokkaisimmat lakkaavat syömästä kananmuniakin sillä siunatulla hetkellä, kun heille selviää mistä ne tulevat.

Veikko Huovinen harrasti talvivarastojen hykerryttävässä kuvailussa hyperbolaa – rankkaa liioittelua – mutta kirja ei suotta saanut aikoinaan Maila Talvion palkintoa; mummonmarkoissa peräti 400 000 markkaa.

Hamsterihan oli noin nelikymppinen yksinäinen eläjä, joka hankkii voita leivän päälle kirjoittelemalla lehtiin talvivarastoinnin välttämättömyydestä. Lemmikkikaverina tällä kylässä hieman vieroksutulla Hamsterilla on Minni-hiiri, joka asustelee lasiovellisessa kirjahyllyssä. Tupaan kätketään ruokaa siimahännän talvivarastointia varten. Isäntä tarkkailee lasin takaa ystävänsä toimia.

                                                   ¤¤¤

Kun lähistölle muuttaa veikkausvoitollaan paistatteleva Rurik-niminen mies perheineen, Hamsteri usuttaa naapurin intohimonsa pariin.

Itse kerätyistä marjoista tehdään saavikaupalla hilloja, lintupaisteja kerätään aitan orsille nippukaupalla, lampaan lihaa palvataan kärrykuormittain, jauhoja kymmeniä säkkejä. Perheenjäsenille varataan villaa ylle ja alle sekä tervataan sukset jokaiselle.

Kun hyinen viima alkoi puhaltaa Barentsinmereltä ja lumi lentää kohtisuoraan, Hamsteri ja Rurik asettuivat kellarin turvaan syömään hyvällä mielellä eväitä ja naukkailemaan kulmahyllyyn varattua paloviinaa. Kaukana kavala maailma.

                                           ¤¤¤

Hamstraajat tiesivät hyvin, että kaikki on väliaikaista vain. Veikkausvoittajan arki koitti, kun rahat loppuivat ja keväällä myös kellarin aarteet oli nautittu parempiin suihin. Väliaikaista kaikki on vain.

Hamsterit-kirjasta tuli kulttiteos, jonka jalustan kiillottivat eri linjoilla kritiikeissään monesti olleet Tuomas Anhava, Matti Kuusi ja Rafael Koskimies.

Tämä kirja kestää aikaa. Homo Sapiens-ihmislajia on dominoinut aikojen alusta saakka pieni hamsteri. Aina pitää saada kasan päälle lisää mahaa; tai sitten rahaa.

                                          ¤¤¤

Näyttelijä, teatterineuvos Matti Ranin osoittaa kultivoitunutta hamsterihenkeä vuonna 2006 Teoksen kustantamana ilmestyneessä mehevässä kirjassa Vohveleita ja tillinvarsia.

Ylöjärven Äijänsaari ja kesähuvila Äijännokka ovat Raninien monen sukupolven lintukoto, jonka ’ökyviljelyksiin’ kuuluu: ¨Sieniä, muutama mustikka ja puolukkakin, kolme omenapuuta ja neljä viinimarjapensasta sekä neljä karviaispensasta, jotka tuottivat runsaan sadon. Mutta ei tehrä tästä ny numeroo.¨

Matti Raninin etikkasieni-, omena-pihlajanmarjasose-reseptit saavat veden kielelle ja sokerina pohjalle tarjoillaan ikivanha resepti.

Äijänsaaren vihreät tomaatit: Keitä liemi mausteineen (sokeria, etikkaa, neilikkaa ja kanelia). Puhko parsinneulalla, sukkapuikolla tai teroitetulla tulitikulla runsaasti reikiä tomaatteihin, niin että ne eivät kuumetessaan repeä. Kuuma mausteliemi kaadetaan tomaattien päälle. Annetaan seistä kattilassa pari päivää.

Kun tomaatit ovat pehmenneet, kaadetaan liemi siivilän läpi toiseen kattilaan, jotta mausteet voidaan poistaa. Ota sopivan kokoinen purnukka esiin. Desinfioi se uunissa 100 asteessa ja nostele sitten tomaatit varovasti purkkiin. Liemi kaadetaan jäähtyneenä tomaattien päälle niin, että ne täysin peittyvät. Jos ne ovat jääneet vähän koviksi, kaadetaan liemi niiden päälle hyvin kuumana. Varo, ettei lasipurkki halkea.  Tämä toistetaan niin monesti että tomaatit ovat pehmeitä.

Kokin pitää maistella säilöntäliuosta ahkerasti, jotta se varmasti miellyttää makuhermoja.

                                          ¤¤¤

Elämä jatkuu täydellä painolla; vain eläjät muuttuvat.

¨Suopursu kukkii, vaikka suvi loppuu lyhyeen; yöt pitenevät tuoden hallan turmaa.

Jääriitteeseen kun kiertyy musta peili silmäkkeen, syysvihuri sen taittaa, riipii, surmaa.

Vaan peljätä ei saa, se tuskaa kuolemaa – mi tahtoo nähdä kukkimisen hurmaa.¨

Olet soiva; iske kitarasi tuleen!

Useammankin tiedemiehen ja -naisen voimin on viime aikoina luodattu yhtä ihmisen  alkukantaisimpaan toimintoon - musiikkiin ja lauluun - liittyvää pitkää kehityskaarta, jonka ei soisi katkeavan koskaan.

Tapio Rautavaara kiteytti ihmiskunnan suuren lahjan laskiessaan 1970-luvun alussa laulajatovereiden kukkaseppeleen Olavi Virran arkulle:

¨Ola, taivaassakin lauletaan.¨

                                      ¤¤¤

Ei ole sattumaa, että laulun syviä juuria etsitään nyt; aikana, jolloin yksilön ego- ja ekoistisuus ovat yhtä aikaa suuressa huudossa.

Syy on selvä. Meiltä puuttuu yhteisöllisyyttä. Meiltä puuttuu turvallisuuden tunnetta, mitä ihmisen perimään kirjoitettu yhteinen lauluksi kutsuttu ääntely on aikojen alusta lähtien merkinnyt.

Karaoke kuvaa hyvin aikaamme. Karaoke onkin loistava itseilmaisun väline, mutta se ei liimaa yhteisöä niin kuin laulu, johon kaikki yhtyvät ja kukin kraakkuu mukana sillä äänellä minkä luoja on suuressa viisaudessaan antanut.

Tämä aika ei kaipaa mitään niin kipeästi kuin yhteisen laulun taikaa ja turvaa.

                                     ¤¤¤

Tampereen yliopiston musiikintutkimuksen laitoksen professori Timo Leisiö piti Tieteen päivillä mielenkiintoisen esitelmän musiikin ja laulun yhdeksästä evoluutiovaiheesta.

Leisiö viittasi pirkanmaalaisen musiikkileikkikoulun opettajan Lea Leinosen johtaman työryhmän ällistyttäviin tuloksiin.

Vaikka malakiapinoiden ja ihmisen aivojen välillä on yli 20 miljoonan vuoden aikaero, ihmislapset kykenevät tulkitsemaan malakien esikielellisten ääniviestien sanomat. Toisaalta myös ihmisäidit käyttävät samoja äänisymboleita kuin malakiäidit kommunikoidessaan esikielellisten vauvojensa kanssa.

                                        ¤¤¤

Professorin johtopäätös on kirkas: melodian, rytmin ja äänenvärin vaihteluille perustuvan tunneviestinnän ainekset ovat siirtyneet nykyihmiseen, mutta samalla ne ovat olleet kaikkien nyt jo sammuneiden Homo-suvun lajien keskinäisen kommunikoinnin yhteisinä aineksina.

Kyseessä oli ja on yhä - sanaton laulu.

                                        ¤¤¤

Aivojen pinnalla sijaitsevien niin kutsuttujen peilisolujen ansiosta varhainen ihminen on alkanut toistaa oppimaansa äänikommunikaatiota siinä kuin käden taitojakin.

Voidaan arvioida, että jo yli miljoona vuotta sitten elänyt Homo ergaster käytti  äänien, eleiden ja liikkeiden täydentämää laulullista kommunikointitapaa.

Niistä ajoista lähtien ihmisen keskeisin keino luoda turvallisuudentunnetta = yhteisöllisyyttä = yhteislaulu.

                                       ¤¤¤

Amerikkalainen tutkija Gottfried Schlaug osoitti Yhdysvaltain tiedeviikoilla puheen ja musiikin syvän kytköksen kertoessaan, miten aivovauriossa puhekykynsä menettäneet palauttivat sanojen merkityksen suuhunsa hyräilemällä. Musiikin melodiaa käsittelevä, vaurioilta säästynyt oikea ohimolohko pelasti pinteestä.

Hyräilyn ja laulun äänteet ovat mitä todennäköisimmin ihmisen puheen esiaste.

                                         ¤¤¤

Kaipaan takaisin ihmisen sisältä kumpuavaa, harmonisen soinnukasta tai paremman puutteessa kirveelläveistetyn karheata yhteislaulun voimaa samalla innolla kuin kirkkoherra emerita Antero Honkkila, joka taannoin kesäiltana tavatessamme kysäisi - miksi missään ei enää lauleta vanhoja kansakouluaikaisia lauluja?

Maa ponteva pohjolan äärellä on, mutta löytyykö laulajia.

                                          ¤¤¤

Ylöjärven pitkäaikainen kanttori Aija-Leena Ranta opettaa ranskalaisen professorin Iegor Reznikoffin kehittämää kokonaisvaltaista ilmaisua - harmonista laulua, jonka juuret juontuvat suullisen tradition kautta aina varhaiskristilliseen perinteeseen saakka.

Harmonisen laulun perusidea on tuottaa fyysisellä ja henkisellä tasolla ihmiseen syvästi vaikuttavaa ääntä ilman säestystä; antaa äänen soittaa laulajaa.

Ääni pyritään aistimaan koko kehossa hiuksista varpaisiin saakka, myös silloin kun ei itse laula. Mielikuvien avulla ääni kimaltelee kuin helmi.

                                        ¤¤¤

Kannatan yhteislaulutradition elpymistä kaikin voimin, vaikka kansakoulussa laulunumeroni oli suora viiva. Syynä oli selvästi arkuuden tuoma rimakauhu. Opettajalla oli näin jälkikäteen muistellen salavihkaista huumoria. Ne, jotka eivät suostuneet laulamaan kokeissa, saivat pihistä opettajan korvaan kahden kesken. Arvatkaapa mikä oli laulettavan laulun nimi?

-     Korvin avoimin ja herkin.

                                        ¤¤¤

Harmonisen laulun opetuksessa on se hyvä puoli, että lähtötasovaatimuksia ei esitetä. Tärkeintä on kiinnostus ja halu yhteiseen, elämän suurta ylistystä huokuvaan ja  vahvistavaan tunnekokemukseen.

Chileläistä runoilijaa Pablo Nerudaa vapaasti siteeraten. Olet soiva; iske kitarasi tuleen.