maanantai 17. kesäkuuta 2013

Suomen vanhin ¨dzauna¨





Ylöjärven muinaisen emäpitäjän Suur-Pirkkalan historiasta on kaivettu aivan konkreettisesti esiin Suomen vanhin kiukaallisen rakennuksen jäänne – saunan esiaste - missä tuhat vuotta sitten viikinkiajalla heitettiin mehevät juhannuslöylyt.

                                              ¤¤¤

Lontoossa ja Floridan Miamissa tehdyissä radiohiiliajoituksissa Pirkkalan Tursiannotkossa maatuneesta lautalattiasta löytynyt aines on peräisin vuosilta 1020-1170. Toinen ajoitus tehtiin toisen, vanhemman rakennuksen seinistä, jolloin päästiin vuosilukujen 780-970 väliseen aikaan.

                                            ¤¤¤

Kielitieteilijät ja alan harrastajat ovat täpinöissään uusista tiedoista, joiden mukaan vanhimmassa yli 1000 vuotta vanhassa kuusimetrisessä rakennuksessa oli ollut lämpöä hohkaava kivikasa yhdessä nurkassa.
Toisen teorian mukaan kyseisessä rakennuksessa oli kaksi huonetta. Vanhimman kiukaallisen huoneen yhteyteen rakennettiin myöhemmin eteishuone, jossa oli lautalattia.

                                           ¤¤¤

Suomalaisen sielu tarttuu kuin imupaperi saunan pitkään ja jäntevään historialliseen kaareen, joka alkupää ulottuu liikkuvan metsästys- ja kalastuskulttuurin sekä vakinaisemman elämän mahdollistaneen maanviljelyskulttuurin saumakohtaan saakka.
Pesua ihmiset ovat kaivanneet aikojen alusta, mutta vasta aloilleen asettuminen ja alkeellinen maanviljely toivat kiinteät peseytymispaikat näille perille yli tuhat vuotta sitten.
Saunahistoriaan uppoutuneet, kuten Aulis Ojajärvi (Sauna-seura ry 1964), pitävät saunakylpyä monen muun kansantavan mukaan kulttuurilainana, jonka esi-isämme ovat omaksuneet korkeammalla kehitysasteella olleilta naapureiltaan jo ennen Suomeen siirtymistä.

                                          ¤¤¤

Ennen saunarakennusta kivikasa ladottiin maakuoppaan, mistä  saatiin hikilöylyt, kunhan puuta pesään piisasi. Votjakkien kerrotaan käyneen saunassa enemmän löylyjen kuin peseytymisen vuoksi.
Ainakin yksi suomalaisten vaellusreitti näihin maisemiin on kulkenut etelän suunnalta, sillä sauna-sanan vastine tunnetaan samassa merkityksessä myös vatjan, viron ja liivin kielessä.

                                         ¤¤¤

Varhaisin saunan esiastetta kuvaillut tutkimusmatkailija oli arabialainen Ibn Dasta, jonka tiedetään kuvanneen ’erästä slaavilaista heimoa’, jonka U.T.Sirelius on perustellusti tulkinnut tarkoittavan suomensukuisia mordvalaisia.
Dastan kertomuksen mukaan tämän heimon maassa on talvisin niin kylmä, että asuntona käytetään suippokattoista, kellarimaista maa-asuntoa.
¨Sellaisiin kellareihin muuttavat kokonaiset perheet, ja he ottavat jonkin verran polttopuita ja kiviä mukaansa ja kuumentavat kivet tulessa, kunnes ne käyvät punaisiksi. Kun kivet ovat mahdollisimman kuumat, he valavat vettä niille, mistä syntyy vesihöyryä, joka siinä määrin lämmittää huoneen, että ihmiset riisuvat vaatteensa. Sellaisessa asunnossa he elävät kevääseen asti.¨
Tutkijat arvioivat, että itämerensuomalaiset ja siis myös suomalaiset ovat saaneet saunakylpynsä slaavilaisesta maailmasta.

                                            ¤¤¤

Pirkkalan kunnan rahoittamat arkeologiset tutkimukset Tursiannotkossa, joka on pakanallisen ajan nimijäänne, päättyvät syksyllä. Tutkijoiden sauna kuumenee samalla taatusti muutaman asteen.
Suomen vanhimman kiukaallisen rakennuksen yhteydessä heitetyistä arvioista mielenkiintoisimmat näkymät tarjoaa vertaus kuurilaisten asumuksiin.
Sarvipäisillä viikingeilläkin oli pirunsa, jota pelkäsivät – paremmin aseistautuneet kuurilaiset, joilla oli hyvät välit sisämaan asukkaisiin Itämeren rannoilla.
Viikinki nimitys tarkoittaa ’lahdessa olijaa’, mitä se tarkoitti kirjaimellisesti, sillä sisämaahan nämä valloittajat eivät mielellään menneet.

                                                 ¤¤¤

Pirkkalankylän rautakauden asukkaat saattoivatkin olla kuurilaisia, jotka rakensivat tapojensa mukaan suurikokoisen, korkean ja kiukaalla varustetun savupirtin.
Logistista älliä Suomenlahden toiselta rannalta vaeltaneilta ei puuttunut: samaan rakennelmaan kehitettiin asunnon ohella vaatteiden ja kalanpyydysten sekä saaliin kuivaamispaikka. Tietysti myös savustus onnistui ikään kuin kaupan päälle.
Kuurilaiset olivat balttikieltä puhuvia seeliläisten ja liiviläisten jälkeläisiä, joiden balttikielestä suomikin on ammentanut osansa.

                                                  ¤¤¤

Kuurilaisten ’dzauna’ tarkoittaa kuivaamista. Eränkävijät ja kalastajat kuivasivat vaatteitaan ja pyydyksiään tässä tilassa, jossa tietysti otettiin reippaasti myös löylykylpyjä.
Maanviljelyksen vakiinnuttua kuurilaisten kehittämä viikate (vikaptes = kaikenleikkaava) tuli käyttöön. Hikisissä ja nokisissa kaskenpoltoissa ja muissa maatöissä tarvittiin jo parempaa peseytymiskulttuuria; eikä saunaa edes tarvinnut keksiä siihen virkaan.

1 kommentti:

  1. " Pirkkalan kunnan rahoittamat arkeologiset tutkimukset Tursiannotkossa, joka on pakanallisen ajan nimijäänne, päättyvät syksyllä. "

    Jos Tursiannotko on kuurilaistaperua, se takoittaa "rikkaiden (turtingas) tai rikkauden (turtinas) notkoa". Myös Turenki (turingas = rikas, tūringas = laaja) lienee samaa perua.

    VastaaPoista